my work

Näin stailaus- ja kuvaustoimeksianto etenee – Case LumoKids

2018128Coterie-Lumokids_Taaperosanky-05656.jpg

Terveiset etelän lämmöstä! Tultiin piipahtamaan Teneriffalla tankkaamassa hieman aurinkoenergiaa; tekee kyllä hyvää kesken vuoden pimeimpänä aikana. Asteita on ollut joka päivä 22-23 ja aurinko on paistanut pienten harsopilvien takaa.

Minun ja Patrikin ajatus ideaalista lomasta on hyvin erilainen; itse en viihtyisi päivääkään uima-altaalla, kun taas Patrik voisi olla vaikka koko viikon paikoillaan; siemailla kahvia ja kuunnella The Economistia. W:n takia on toki joka tapauksessa hiljennettävä tahtia, sillä myös pikkumiehelle muutaman neliön lastenallas riittäisi paremmin kuin hyvin :) Joten loma on ollut rentoutumisen ohella myös hyvää sopeutumis- ja kompromissiharjoitusta allekirjoittaneelle, heh.

Palataan kuitenkin noin kuukausi ajassa taaksepäin eli LumoKidsille ottamiini kuviin. LumoKids on ihana pieni kotimainen brandi, joka on erikoistunut etenkin laadukkaisiin ja kekseliäisiin lastensänkyihin. Olen stailannut heille kerran aiemminkin kuvia yhteen ranskalaiseen lehteen, joten merkki oli entuudestaan tuttu.


Step 1: Asiakkaan toiveiden selkeyttäminen

Ihan ensimmäiseksi kävin LumoKidsin kotisivut ja olemassa olevan kuvamateriaalin jälleen läpi: Mitä arvoja yritys haluaa itsestään viestiä? Mikä on sen tyyli? Millä se erottuu kilpailijoistaan? Ja ennen kaikkea juttelin brandin takana olevan Sannan ja Tuomon kanssa kuvien käyttötarkoituksesta sekä heidän kasvusuunnitelmistaan. Sain kuulla, että kasvua haettaisiin etenkin kotimaan ulkopuolelta. Mainiota ajattelin, sillä kotimme mosaiikkiparketti ja korkeat jalkalistat eivät edusta aivan perinteistä suomalaiskotia. Tyylin toivottiin pysyvän edelleen Skandinaavisen selkeänä. Näillä spekseillä oli hyvä jatkaa.

Step 2: Referenssikuvien etsiminen

Seuraavaksi googlailin mahdollisia referenssikuvia. Ne olivat vielä hyvin kaukana varsinaisesta lopputuloksesta, mutta antoivat kuitenkin jo suuntaa selkeästä tyylistä ja mm. siitä miten ”busy” vs. väljä stailauksesta tulisi.

Step 3: Kollaasin rakentaminen

Jo referenssikuvia hakiessani olin kirjannut ylös esineitä, jotka voisivat toimia stailauksessa. Melkeinpä kaikki oli sellaisia, joihin olin törmännyt jo aiemminkin; useimpiin varmasti Instagramin ansiosta.

Ensin keräilin potentiaalisia propseja laajemmin; vähitellen niistä alkoi rajautua relevanteimmat valitun teeman mukaan. Pyörittelin ensin avaruusteemaa sekä dinosauruksia. Lopulta kuitenkin mereneläimet ja safari nousivat ykkösiksi. Ne tuntuivat sopivat LumoKidsin kestävään ideologiaan.

Kuvat lainattu valmistajien sivuilta.

Kuvat lainattu valmistajien sivuilta.

Alkuun puhuimme sekä pinkin että turkoosin sängynlaidan kuvaamisesta, joten aloin hahmotella klassisempaa tytön ja pojan huonetta. Lopulta jätimme värikkäät laidat kuvauksista pois; oli kiva päästä stailaamaan neutraali huone sukupuolta alleviivaamatta.

Tavoitteena oli luoda skandinaavisen selkeä lastenhuone, joka ei olisi kuitenkaan liian lapsellinen, vaan miellyttäisi myös vanhempien silmää. Modernia taidetta ja/tai mobile seinälle sekä jokin kaunis jalallinen valaisin oli ensimmäinen ajatukseni.

Ensimmäinen luonnos pojanhuoneen stailauksesta. Kuvat lainattu valmistajilta.

Ensimmäinen luonnos pojanhuoneen stailauksesta. Kuvat lainattu valmistajilta.

Valaisinta pohdin pitkään. Sen tuli olla selkeä, mieluusti pohjoismainen ja moderni. Ei liian tunnistettava eikä bling-bling. Jokin, joka nostaisi koko kuvan fiilistä.  Flosin messinkinen IC Lights sai mennä; aivan liian tunnistettava ja pröystäilevä. Viikon-parin asiaa pyöriteltyäni ja satoja vaihtoehtoja selailtuani muistin viime helmikuun Tukholman Design weekiltä yhdestä upeasta presentaatiosta ruotsalaisen Wästbergin Alman – siinä se oli!

Step 4: Tavaroiden hankinta

Hyväksytyttäni stailaussuunnitelman LumoKidsillä (ja oltuani myös itse siihen viimein tyytyväinen), alkoi tavaroiden hankinta. Tällä kertaa tähän vaiheeseen liittyi paljon säätöä. Onneksi Sanna oli aktiivisesti koko ajan mukana ja hoiti tästä suurimman osan. Minulle jäi vain Alman hankinta, sillä päätin pitää ko. valaisimen meillä pysyvästi.

Step 5: Stailaus, kuvaus ja editointi

Reilua kuukautta myöhemmin kaikki tavarat olivat kasassa ja saatoin aloittaa kuvien oton. Kuvaukset venyivät kaikkiaan kolmelle (vaiko peräti neljälle) eri viikonlopulle, sillä pystyin kuvaamaan vain muutaman tunnin kerrallaan päivän valoisampaan aikaan. Tämä rytmi sopi kyllä hyvin, jotta aikaa jäi viikonlopusta myös perheen kanssa oleiluun.

Mainitsin aiemmin, että stailasin LumoKidsille kuvia jo kerran aiemminkin. Silloin sain keskittyä tosiaan vain set-upin luomiseen ammattilaisen huolehtiessa täysin kuvauksesta. Nyt ehdotin kuitenkin, josko ainakin kokeilisin myös kuvata kaiken itse. Tällöin pystyisin täysin kontrolloimaan aikataulua ja ottamaan tarpeeksi aikaa myös stailaukselle. Valokuvaajan kellon raksuttaessa on jatkuva paine saada stailauksesta mahdollisimman nopeasti täydellinen.

Toisaalta sain myös huomata, että kuvaaminen oli etenkin vuoden pimeimpään aikaan varsin haastavaa. Ilman salamaa kuvaamisesta ei olisi tullut mitään. (Kirjoitan salaman käytöstä vielä myöhemmin lisää.) Toki olen kuvannut aiemminkin joulukuussa, joten olosuhteet eivät yllättäneet. Mutta huomasin stressaavani kuvaamisesta ihan eritavalla kuin ennen. Note to self: Pyri jatkossa välttämään kuvaustoimeksiantoja joulu- ja tammikuussa.

20181209Coterie-LumoKids_Parvisanky-05000-3.jpg
Oi, älkää katsoko tämän kuvan editointia; pitää vielä korjailla! 🙈 

Oi, älkää katsoko tämän kuvan editointia; pitää vielä korjailla! 🙈 

20181209Coterie-LumoKids_Parvisanky-05066.jpg
20181209Coterie-LumoKids_Poyta-05087.jpg
20181216Coterie_LumoKids-Kerrossanky-05104.jpg
20181209Coterie-LumoKids_Parvisanky-05033-2.jpg
20181217Coterie_LumoKids_Katossanky-05335.jpg
Ja tämä vaatii näköjään vielä värisävyjen viilausta...!  

Ja tämä vaatii näköjään vielä värisävyjen viilausta...!  

Lopputulos

Sekä asiakas että allekirjoittanut ovat lopputulokseen tyytyväisiä. Toki ammattikuvaaja olisi saanut kuvista varmasti vielä laadukkaampia ja pystyisi myös editoimaan kuvia ihan eri tavalla. (Kuvissa on edelleen pieniä värisävyeroja ja vääristymiä, joita yritän hinkata jahka LumoKids on tehnyt lopullisen valintansa esitteeseen menivistä top-kuvista.) Mutta ottaen huomioon budjetin rajallisuuden, uskon, että tämä oli paras vaihtoehto. LumoKids sai reilusti kuvamateriaalia sekä myös kuvien alkuperäiset raw-tiedostot, jolloin he voivat myös itse muokata niistä mieluisiaan versioita. (Ammattikuvaajat eivät yleensä luovuta alkuperäistiedostoja, sillä heillä on oma kädenjälkensä myös kuvien editointiin.)

Aikaa monivaiheiseen stailaukseen ja kuvaamiseen kyllä paloi… Mutta itselleni tämä on ennen kaikkea rakas harrastus, josta sattuu saamaan myös pienen korvauksen. Kovin montaa näin laajaa kuvausta ei vuoteen kyllä mahdu, sillä myöskään päivätyöni ei ole mikään kahdeksasta neljään vaihtoehto… Mutta toisaalta, kuvaisin joka tapauksessa blogiin, joten on kiva välillä haastaa itseään ihan kunnon toimeksiannoilla.

Olisi kiva kuulla mitä te pidätte! Ja mitä voisi mielestänne kehittää vielä jatkoon :)

Kuvausviikonloppu

20181201-LumoKids-04824.jpg

Hei ihanat, Pikainen kuittaus täältä kuvausten keskeltä. Otin pitkästä aikaa vastaan kunnon stailaus- ja kuvaustoimeksiannon, ja olen ottanut uusia kuvia moderneja ja kestäviä lastensänkyjä valmistavalle LumoKidsille. Joten blogi jää päivittämättä tänä viikonloppuna ja luultavasti seuraavanakin, sillä kuvaukset jatkuvat vielä ensi viikonlopun yli.

Kommentoikaahan mikäli haluaisitte hieman kurkistaa kuvausten taakse ja kuulla miten lähden miettimään kuvien ideaa, stailausta ja mitä kaikkia ennakkovalmisteluja kuvaukset vaativat. :)

Leppoisaa viikonloppua ja palataan taas!