hallway

Arkiset asusteet

Stailasin eteisen naulakon hiljattain vauvanvaatteilla Instagram-kuvaa varten, ja sain samalla napsaistua kuvat myös ns. normaalista set-upista. On pitänyt ottaa nämä kuvat jo monta kertaa, mutta tilaan ei tule juurikaan luonnonvaloa, joten se on kuvauskohteena varsin haastava. Nyt sain kuitenkin viritettyä eteiseen kunnon kuvausvalot. Joten asiaan.

Naulakko on meillä varattu arkisille asusteille – ahkerassa käytössä olevalle hellehatulle, Patrikin lippikselle (ei päässyt kuvaan tällä kertaa), meidän molempien aurinkolaseille, huiville, parille eniten käyttämälleni laukulle sekä Anton & Antonin ruokakassille. Takit roikkuvat henkareissa niille varatussa kaapissa, sillä ne eivät roikottamisesta tykkää.

Anton & Antonin kassia saa ostettua viidellä eurolla heidän omista liikkeistään.

Lähikorttelin ihanan ruokakaupan juuttikankainen ruokakassi on itse asiassa verrattain uusi hankinta ja osoittautunut todella käteväksi. Se on ensimmäinen ruokakassi, joka miellyttää silmääni niin paljon, että sitä tulee pidettyä oven suussa esillä. Täten se on myös ensimmäinen ruokakassi, jonka oikeasti muistan ottaa mukaan ostoksille lähtiessäni. Säilytän sen sisällä vielä Marimekon kangaskassia, joten yhteensä näillä tulee kauppaostokset kivasti kotiin saakka. :)

Aiemmat kuvat eteisestä ja tiedot naulakosta voi kurkata tästä vanhasta postauksesta Coat rack by Finnish designer students.

Luultavasti jo huomenna minipostaus samasta kohteesta lastenvaatestailauksella, kunhan saan kuvat käsiteltyä. Tekeillä myös (mega)postaus pikku-W:n parista viime kuukaudesta. Eli palataan pian!

Coat rack by Finnish designer students

Kirjoitin edellisessä postauksessani eteisemme sisustushaasteista ja vaihtoehdoista, joita olin harkinnut askeettisen tilan piristykseksi. Joten tässä lupaamani kuvat.

Päädyimme Lahden Muotoiluinstituutin opiskelijoiden suunnittelemaan graafiseen Hangram-naulakkoon ja voi miten hyvältä se näyttääkään!

Kiinnitin huomiota siihen ensimmäisen kerran Deco-lehden viime kesän asuntomessunumerossa, mutta messukohde, josta naulakko olisi löytynyt (Aisti, talo nro 3) jäi kuitenkin katsastamatta. Niinpä olin kovin iloinen törmätessäni naulakkoon uudelleen syyskuun Design Marketissa. On aina niin monin verroin palkitsevampaa ostaa tuote suoraan suunnittelijoilta. <3

Naulakon on suunnitellut Femma Design, ryhmä Lahden Muotoiluinstituutin sisustusarkkitehtuuriopiskelijoita ja sen kerrotaan syntyneen yhteistyöprojektina suunnittelijoiden kesken. Mustana ja valkoisena saatava naulakko valmistetaan Suomessa, ja hintaa sille tulee Heijaa-verkkokaupastatilattuna reilut 300 euroa.

Naulakko / Coat rack – Hangram by Femma Design
Huivi käärmeprintillä / Scarf with snake print – Zara (I think) 
Hattu / Fedora hat – Lovely Bird (souvenir from LA) 
Laukku / Bag – Drew by Chloé 
Kenkäteline / Shoe rack – My own design
Juliste / Poster – Go! Cities by Bold Tuesday

Meille naulakko oli nappivalinta paitsi visuaalisesti myös funktionaalisesti: Koukut työntyvät juuri sopivasta reilut 15 senttiä seinästä, jolloin ripustettavat esineet eivät sotke valkoista seinää.

Mitä pidätte?

Hallway inspiration

Onpa kiva kirjoittaa blogiin pitkästä aikaa! Hyvä puoli kirjoitustauossa on se, että on tullut tehtyä kotiin muutamia hankintoja, joissa riittää kuvattavaa. Ja taitaapa sama päteä myös Katriinan vaatekaappiin :) Tänään kuitenkin ensin postaus (ahtaan) eteisen vaihtoehdoista; seuraavassa blogikirjoituksessani paljasta mihin ratkaisuun lopulta päädyimme.

Eteisen sisustaminen on tuottanut meille paljon päänvaivaa. Olen ideoinut tilaan varmaan kolmisenkymmentä eri ratkaisua. Minun roolini meillä on kartoittaa ja ehdottaa eri optioita, mutta lopulta teemme kaikki valinnat (ainakin onnistuneet sellaiset ;)) Patrikin kanssa yhdessä. Kompromisseihin emme taivu, joten dialogia jatketaan kunnes molemmat ovat tyytyväisiä - vaikka se veisi kokonaisen vuoden. Ja vieläkään eteinen ei ole täysin valmis (and it never will!) - mutta ainakin askeleen pidemmällä.

Alla muutamia highlighteja, joita ole viimeisen 12 kuukauden aikana kotiimme harkinnut:

Roikkuva naulakko / Hanging coat rack

Roikkuva naulakko oli ensimmäisiä vaihtoehtojani. Tamminen Copenhanger olisi varmaan jo lähtenytkin tilaukseen, mikäli niitä olisi ollut aikoinaan nettikaupassa saatavana. Jäimme kuitenkin lopulta miettimään, miten hyvin nämä pysyvät tasapainossa, jos naulakkoon iskee vaikka raskaamman talvitakin. Kommentoikaahan jos jollakulla on kokemusta!

van Esch Slide 
Inno Oka hanging coat rack 
Copenhanger 
Hängare Wardrobe from Designtorget

Nupit ja koukut / Coat hooks

Mietin myös lukuisia erilaisia nuppeja, koukkuja, nahkalenksuja jne., joihin olisi voinut ripustaa kauneimmat takit, huivit ja laukut.

Muuto Dots 
Hay Gym

Eteinen03.jpg

Smålands Skinnmanufaktur - Miten näissä kuvissa jopa patteri näyttää kauniilta!?

Skultunan Face-nuppeja löytyy kolmessa eri koossa.

Katosta roikkuva tanko / Hanging cloth rack

Harkitsin vastaavan tekemistä myös itse, mutta tämä ratkaisu olisi vaatinut enemmän tilaa ympärilleen.

Annaleena.se Clothing Rail Vertical Black 
Ferm living Cloth rack

Seinään kiinnitettävä laatikko / Box on the wall

By lassen Frame 
Betonggruvan Hexagon

Kevytrakenteinen hylly / Light shelf

Ox Denmarq Morse 
String Pocket 
Frama Shelf

Mikä on teidän suosikki? Palataan pian!