christmas

39 yötä jouluun!

Kaunista tiistaiaamupäivää! En muista koska olisin päässyt kirjoittelemaan teille jo aamupäivällä! Pikkumies on nukkunut viime kuukaudet kaikki päikkärinsä ulkona… Joten osaan nyt todella arvostaa näitä hetkiä, kun hän nukkuu levollisena päiväuniaan omassa sängyssään. <3

Joulusomisteet ovat vähitellen hiipineet näyteikkunoihin ja Instagramin kuvavirtaan. Ja kerrankin olen itsekin ajoissa liikkeellä! Sain Instagram-yhteistyön merkeissä kauniita käsintehtyjä origamipalloja Norjalaiselta titt-teiltä (Instagramissa @tittteicom), ja siten hyvän syyn ottaa kuvia joulustailauksella. Pallot eivät ole varsinaisesti joulukoristeita – ja siksi niistä juuri pidänkin. Joulun ei tarvitse olla niin alleviivaavaa; valkoista, kynttilöitä, kuusenoksia ja vain ripaus punaista – siinä reseptini tähän jouluun. Kovasti jo odotan, että pääsen koristelemaan niillä ja lasipalloilla meidän kuusen!

Titt-tein Olga eilen Instagram-tilillään kyselikin, koska ihmiset aikovat tuoda kuusen sisään. Hän itse sanoin koristelevansa sen jo joulukuun alkupuolella. Me olemme olleen tyypillisesti myöhään liikkeellä. Myös lapsuudenkodissani kuusi koristeltiin aivan joulun kynnyksellä, joko aatonaattona tai jopa vasta jouluaattona. Tänä vuonna aieon olla ajoissa liikkeellä, jo viikkoa tai paria aiemmin. Kauniista kuusesta on kiva nauttia pidempään ja luontevinta se on ennen joulua. :)

By Lassenin Kubus on meillä esillä ympäri vuoden. Se saa kauniin joulustailauksen hennosta kuusenoksasta. Myös mustikan- tai puolukanvarvut näyttävät kauniilta sen ympärillä.

PS. Jos jollakulla on vinkata joulukuusimyyjästä, joka tuo kuusia kotiin tänne Töölöön, niin saa vinkata alle. :)

Christmas tree <3

Vieläkö jaksatte muutaman joulukuvan? ;) Itse olen edelleen kovin riemuissani kolmeen metriin kipuavasta kuusestamme, ja luultavasti olemme taas viimeisiä koko taloyhtiössä, jotka raaskivat luopua siitä joskus loppiaisen jälkeen. Terveiset jo tässä vaiheessa talonmiehelle! :)

Tämä vuonna kuusi löysi paikkansa ruokapöydän takaa. Viime vuonna se oli keskeisemmällä (lue: paremmalla) paikalla olohuoneessa, mutta nyt olemme tehneet hieman väliaikaisjärjestelyjä ja tuoneet Patrikille työpisteen toisen olohuoneen ikkunan eteen (näkyy viidennessä kuvassa). Periaatteisiin on kuulunut pitää ylimääräiset näytöt poissa olohuoneesta, mutta nyt teemme molemmat niin paljon töitä kotoa, että täytyi järjestää toinenkin ergonominen, valoisa työtila. Olin kovin ylpeä itsestäni kyetessäni tällaiseen käytännölliseen ratkaisuun, vaikka se vähän olohuoneen estetiikasta pois viekin.

Kuusenkoristeet ovat pysyneet jo useamman vuoden samana. Kuten aiemmassa lasipallo-postauksessanikirjoitin, hankin kaikki lasikoristeet ja kimaltavat lumihiutaleet jouluna 2007 asuessani Los Angelesissa. Rakkaimpia koristeista ovat kuitenkin puiset käsinmaalatut enkelit, jotka olen saanut aikoinani äidiltäni joululahjaksi yhden kerrallaan. <3

Joulupäytämme oli vahvasti merihenkinen; vain hieman kalkkunaa eri kalojen seurana. Vanhoja antiikkiaterimia toin tuliaisina viime kesän LA:n matkaltamme.

Kuusenkynttilöitä on tullut pidettyä päällä varsin vähän, sillä olemme hieman allergisia niiden kovin keltaiselle valolle (kuvassa keltaisuutta jo vähennetty). Ja etenkin näin valokuvia tarkastellessa kynttilöiden vihreät johdot eivät erotu edukseen… Päätinkin jo, että ensi jouluksi yritän löytää vanhanajan pidikkeet ja koristaa kuusen oikein kynttilöin. Joten vinkatkaahan, jos tiedätte mistä niitä voisi löytää!

Ikkunalaudalla näkyy muutama muukin jouluinen elementti: Valotähti, puiset kuuset ja kolmihaarainen kynttelikkö. Valotähdet kuuluvat tämän joulun hankintoihin. Tämä tarpeeksi yksinkertainen ja riittävän suuri (halkaisija 70 cm) malli löytyi lopulta Clas Ohlsonilta. HUOM: Tähtienkin sisään kannattaa valita riittävän kirkas, viileänsävyinen led-valo – ei niitä keltaisia heikosti valaisevia perusvaloja, joita tähtien yhteydessä yleensä myydään.

Puukuuset olen tehnyt itse ohuesta vanerilevystä yksinkertaisesti liimaamalla levyt yhteen (vaneripalat ostin Bauhausista). Kolmihaaraisen kynttelikön löysin puolestaan kirppikseltä muutamalla eurolla.

Ensi kertaa varten yritän löytää silmää miellyttäviä kalentereita – katsotaan miten onnistun! Olisi nimittäin täälläkin sellainen hakusessa.

Oikein säihkyviä uudenvuodenjuhlia ja onnellista uutta vuotta! Xxx

A few more Christmas pictures – these are the last ones, I promise! I’m still so excited of our three-metre-long Xmas tree. I bet we’re again the last ones in the neighborhood you’ll let it go at some point in January. :)

Decorations remain the same year after year. Glass ornaments and sparking snowflakes I’ve bought from LA in 2007 when I lived there (earlier post here). The wooden hand-painted angels I’ve got from my mother as Christmas presents years back – one by one.

However, one change I’ll make next year: no more electric candles. I’m not a big fan of the warm, yellow light they radiate – not to mention the electric wires… So authentic candles next year instead! Let me know if you know a place where one could buy / order these old-fashioned candle holders. Antique ones would be perfect, but probably not so easy to find. But let’s see, I’ve got the whole year ahead!

Have a sparkling party tomorrow and Happy New Year 2016! Xxx

Winter magic in table setting

Toivottavasti teidänkin joulu on sujunut rentouttavasti! Meillä aatto vierähti Patrikin vanhemmilla ja isovanhemmilla. Aattoaamun perinteisiin kuuluu yhteinen riisipuuro mantelikisoineen ja joulurauhan julistuksineen koko suvun kesken. Ihanaa kun on tällaisia traditioita! Minun puolen suku kun ei ole yhteen kokoontuvaa sorttia.

Aattoillan vietimme Patrikin vanhempien luona sisarusten kerääntyessä puolisoineen samaan paikkaan. Tapaninpäivänä suuntasimme päiväksi äitini luokse ja illalla vielä ystäväpariskunnan luo syntymäpäivälle.

Väliin mahtui kuitenkin superrentouttava joulupäivä, jonka vietimme kaksin hyvän ruoan ja laiskottelun merkeissä. Mitä olisikaan joulu, ellei siihen kuuluisi jossain välissä hieman ähkyä oloa ja koomailua kotisohvalla. :)

Joulupäivän talvinen kattaus syntyi tänä vuonna Iittalan Taika-astiaston ympärille. Näitä astioita – etenkään suuria (kate)lautasia – ei tule käytettyä montaakaan kertaa vuodessa, mutta joulukattaukseen ne tuovat ripauksen taikaa! Kokosininen kattaus olisi liian raskas, joten alkuruokalautasiksi yhdistin Royal Copenhagenin White Flutea.

Viinilaseja meille on kertynyt melkoinen määrä (mikä on koomista ottaen huomioon, ettei olla viini-ihmisiä). Tähän kattaukseen päätyi Riedelin Tempranillo-rypäleelle optimoidut lasit lähinnä sulavan muotoilunsa ansiosta.

Valkoiset pellavaiset lautasliinat taitoin ensin kolmioksi, sen jälkeen kierittelin rullalle ja viimeistelin solmulla. Kätevää, kun serviettejä ei tarvitse tällöin välttämättä edes silittää :) Kankaiset lautasliinat ovatkin tässä kattauksessa aivan must, kun olin jättänyt pöydän ilman liinaa. Hennot kuusenoksat riittivät pehmentäviksi elementeiksi.

Siniset lautaset / Blue porcelain - Taika, Iittala
Valkoiset lautaset / White porcelain - White Fluted, Royal Copenhagen
Viinilasit / Wine glasses - Vinum Tempranillo, Riedel
Vesilasit / Water glasses - Souvenirs from Amsterdam
Aterimet / Cutlery - New ones Piano, Iittala

Hope you have had a relaxing Christmas! We spent Christmas Eve and Boxing Day with our families, but Christmas Day we had some quality time together, just the two of us. Highlight of the day was a long Christmas lunch with a blue-white table setting illustrated in the pictures.

I use these plates from Iittala only couple times a year. Perhaps also that’s why they bring a little bit of magic into the table setting :) Btw, the name of the porcelain set is Taika which means Magic in Finnish.

Ensi kerralla vielä muutama kuva tarjoiluista ja meidän kuusesta. Kuulumisiin!