Hornsgatan 62

Talvista keskiviikkoa! Lumi ja pakkanen ovat saapuneet myös Helsinkiin – juuri sopivasti ennen meidän matkaa. ;) Tuntuu jotenkin vielä houkuttelevammalta ajatukselta karata viikoksi lämpimään, kun pakkanen paukkuu nurkissa.

Matkakohteemme on niinkin eksoottinen kuin Teneriffa. Kumpikaan meistä ei ole käynyt Kanarialla sitten omien lapsuusvuosien, mutta luulenpa, ettei tämä matka jää lähivuosina viimeiseksi. Kohtuullisen pituinen lentomatka, leuto (toivottavasti lämmin!) sää ja uima-allas – luulen, että siinä lähivuosien tärkeimmät kriteerit. Tosin olisin matkasta yhtä riemuissani, vaikka suuntaisimme Alaskaan! Kunhan vain saa pienen breikin arkeen ja pääsee hieman vaihtamaan maisemaa.

Matkan päätarkoitus on itse asiassa juhlistaa W:n isoisän eli fafan syntymäpäiviä, joten koko Patrikin perhe on puolisoineen paikalla. Eli toivon salaa, että saisimme Patrikin kanssa hieman aikaa myös ihan kaksin… <3 

Päivän sisustusteemaan ja lupaamaani home visit -postaukseen. Esittelyssä omaan makuuni liki täy-del-li-nen kahden makuuhuoneen 72-neliöinen asunto Tukholman Södermalmilta. Miellyttää allekirjoittanutta niin puitteiltaan kuin sisustukseltaankin niin paljon, että voisin kantaa muuttolaatikot oitis sisään, heh. Mielettömän upea katto, yksinkertaiset kauniit puulattiat, korkeat jalkalistat… Miksei näitä myydä Helsingissä! Tutustutaan tarkemmin kuvien ja kuvatekstien kautta. 

Valkoinen hyvin klassinen olohuone, johon valaisimet tuovat vähän särmää. Sisustus on hieman tylsä, mutta näiden häikäisevien puitteiden rinnalla se saakin olla! Katsokaa tuota koristeellista kattoa! Sekä ikkunoiden kaunista muotoa. Ihastelen erityisesti myös kauniita patterisuojia. Ja itse asiassa niitä ympäröi koko seinän levyinen hyllykkö - äärettömän kaunis ja huoliteltu. Kertoo jotain tämän asunnon suunnittelun tasosta.

(Itseäni jäi edellisessä asunnossa hieman kismittämään, kun en tajunnut teettää vastaavia patterinsuojia remontin yhteydessä puusepällä… No mutta seuraavaan sitten!)

Mustat kalusteet ja kehykset tuovat tilaan ryhtiä. Kiviset kukkapylväät ovat tervetullut persoonallinen lisä designklassikoiden keskelle. Huomaa korkea jalkalista.

Seesteisen makuuhuoneen valkoista väripalettia on täydennetty luonnonvalkoisella, beigellä ja pellavan sävyillä. Huomaa kauniit verhot. Ja parveke… luksusta. 

Rakastan näitä näkymiä huoneesta toiseen...

Myös lastenhuoneesta löytyy String-hylly. Eri huoneissa toistuvat samankaltaiset kalusteet sitovat sisustusta kivasti yhteen. Ja kaunis tapetti. Kiva kun kliseiselle Miffylle (joka meilläkin on) on löytynyt toinen vaihtoehto! Kertokaahan jos joku tietää kenen pupuvalaisin mahtaa olla. 

Pidän keittiön värisävyistä ja tunnelmasta. Liesituuletin omaan makuuni hieman liian raskas.

Kaikki kuvat Fantastic Frank

Hienoa kun kylpyhuoneeseen on löytynyt muu kuin neliskulmainen lattialaatta. Musta raita ja tiiliseinäladonta tuovat ripauksen ranskalaista tunnelmaa.

Lisätietoja asunnosta löytyy Fantastic Frankin sivuilta: http://www.fantasticfrank.se/objekt/OBJ17365_1527920951.

Nyt nukkumaan. Ensi kerralla palataankin lomatunnelmista, joten kuulumisiin! 

Kiitos 2016! Ja Onnellista Uutta Vuotta!

Onnellista Uutta Vuotta! Toivottavasti teidän vuosi vaihtui tapahtumarikkaimmissa merkeissä ;) Meillä oli Patrikin kanssa tunteikas hetki puhelimitse kellon lyödessä kaksitoista. ”Lähetin” hänet keskustaan juhlimaan ystävien kanssa meidän jäädessä pikkumiehen kanssa kotiin. (Olen ollut vielä toistaiseksi todella vähän erossa W:stä, mutta vähitellen täytyy alkaa sitäkin harjoitella.)

Päällimmäisenä menneestä vuodesta jää mieleen kiitollisuus. Saimme kokea rakkautta, jollaisesta emme osanneet edes haaveilla. <3 Sanat eivät tekisi oikeutta, joten yritin taltioida hetkiämme oheisiin kuviin. 

Teittekö uudenvuodenlupauksia? Oma blogiin ja Instagramiin liittyvä lupaukseni oli, että opettelen editoimaan videoita. Joten ainakin Instagramin puolelle olisi tarkoitus lisätä jatkossa lyhyitä videopätkiä.

Siitä inspiroituneena tein eilen oheisen slide shown Patrikille. Hän oli siitä hurjan otettu; tuntui hyvältä. <3 Paitsi että kuvat ovat rakkaita, myös kappaleesta on tullut meille tärkeä. Löysin sen W:n ollessa ihan pieni, kun lauloin hänelle YouTuben säestyksellä rakkauslauluja rauhoittaakseni häntä illalla uneen… Meiltä tämä äärettömän kaunis kappale oli mennyt jotenkin kokonaan ohi aiemmin. Huom. Jos videolinkki alla ei toimi, sen voi kurkata CoterieKids:n Instagram-tililtä https://www.instagram.com/p/BOsnMCmDe9_/?taken-by=coteriekids.

 

Toinen lupaukseni liittyy herkkujen vähentämiseen. En nyt tee mitään eksplisiittistä sitoumusta niiden suhteen, mutta otan tavoitteeksi, että söisin makeaa selvästi vähemmän; esimerkiksi vain kerran kuukaudessa. Olen ollut herkkulakossa nyt noin marraskuun alusta saakka (pois lukien anopin leipomat piparit, joita söin jouluaattona), ja herkuttomuus on sujunut yllättävän helposti. Ja tuottanut kivasti tuloksiakin… ;) Joten se motivoi jatkamaan sokerittomalla ja muutenkin herkuttomalla tiellä. Btw, kommentoikaa jos ruokavaliojutut ja raskauskiloista eroon pääseminen kiinnostaa. Ravintoasiat ovat meillä lähellä sydäntä, ja kirjoitin ennen sporttailuun ja ravitsemukseen liittyvää blogiakin. Nykymeriiteillä ei sporttiblogia pidettäisi, heh (*käynyt salilla vain kerran synnytyksen jälkeen*), mutta aihe on edelleen mieluinen.

Ensi kerraksi etsin teille jonkun kivan asunnon johon kurkistaa. Ja valokuvausta käsittelevä postaussarjakin on työn alla. Eli kuulumisiin!

Welcome to new Coterie.fi!

Tervetuloa uudistuneeseen Coteri.fi:iin! Aivan mahtava fiilis nähdä uusi sivu livenä! Tunnen siitä suurta ylpeyttä, sillä olen tehnyt sen täysin itse (valmiita templateja toki hyödyntäen) ja myös siirtänyt sen vanhalta serveriltä uudelle. Tekniselle ihmiselle voi kuulostaa piece of cakelta, mutta henkilölle, jolle domain hosting, DNS settings ja CNAME record ovat hepreaa, on suoranainen ihme, että selvisin siirrosta ihan itse.

Alla kuvaan lyhyesti mikä on muuttunut parempaan ja miten saatte sivuista kaiken irti. Lopussa myös muutama sana siitä mitä jään kaipaamaan vanhasta pohjasta. Aloitetaan!

Uusi visuaalinen ilme

Ihanaa saada viimein uusi Coterien nykyiseen sisältöön paremmin istuva ”kansikuva”! Sisustus tulee jatkossakin olemaan pääteemani, ja etenkin lastenhuoneen sisustus on teemoista itselleni tällä hetkellä se rakkain, joten valinta oli luonteva. (Jahka löydämme uuden remontoitavan asunnon, tulee repertuaari kyllä varmasti taas laajenemaan vahvemmin kaikkiin kodin huoneisiin.)

Kuvat ovat pohjassa entistä leveämpiä. Saa antaa palautetta, jos ne tuntuvat liiankin leveiltä. (Kuvakokoa on kyllä kätevä muokata itsekin suurentamalla tai pienentämällä sivuja selaimessa).

Jotain hienosäätöä tulen ilmeeseen vielä luultavasti tekemään. Esimerkiksi kuvatekstit ovat nyt isoilla kirjaimilla; katsotaan vaihdanko ne pieniksi.

Navigointi ja valikot

Teemasta toiseen liikkuminen tapahtuu edelleen helpointen sivun ylälaidassa olevan valikon kautta: HOME – INTERIOR – KIDS – LIFESTYLE – ARCHIVES – PORTFOLIO – ABOUT. Muoti on siis poistunut ylävalikosta, vaikka muutamia allekirjoittaneen muotia sivuavia juttuja löytyykin edelleen ns. alakategoriana.

Uusina sivuina on tullut arkisto. Sieltä löytyy 20 viimeisintä juttua kuvitettuna sekä kronologinen listaus kaikista aiemmista kirjoituksistani. Jälkimmäinen ei ole kovin kätevä… mutta jätin nyt toistaiseksi näkyviin.

Search-haku sivustolta puuttuu yhä. Kommentoikaa jos sitä kaipaisitte, niin voin yrittää miettiä sille hyvää paikkaa. Itse turvaudun yleensä Googleen kun etsin jotain sivultani.

Portfolio-sivulle tulen keräämään toimeksiantoina tehtyjä kuvasarjoja. Sivu on toistaiseksi salasanan takana, mutta avaan sen lähiaikoina kaikille näkyviin. Palataan tähän omana postauksenaan!

About-osion alle tulen kirjoittamaan lähipäivinä lyhyen esittelyn itsestäni.

 

Sosiaalinen media osaksi blogia

Sosiaalinen media on viimein vahvasti läsnä myös blogissa! [Coterie Kids:n Instagram-tilistä]( https://www.instagram.com/coteriekids/) on tullut itselleni viimeisen puolen vuoden aikana todella tärkeä, joten on ihanaa, että se näkyy nyt täälläkin.

Kaikkien sivujen alalaidassa näkyy reaaliaikainen Instagram-feedi, ja kuvia klikkaamalla pääsee suoraan kyseiseen Instagram-kuvaan. Lisäksi feedin alapuolelta eli aivan sivun alalaidasta sekä jokaisen sivun oikeasta yläkulmasta löytyy ns. SoMe-buttonit eli painikkeet, joista pääsee suoraan blogin Instagram, Facebook ja Pinterest -sivuille. Tutkin vielä Bloglovinin lisäämistä.

Erittäin kätevä ominaisuus on myös blogikuvien pinnaaminen suoraan Pinterestiin. Eli kun viet hiiren jonkun kuvan vasempaan yläkulmaan, pystyt suoraan lisäämään sen valitsemaasi Pinterest-kansioon. Nopeuttaa kuva-inspon tallentamista hurjasti! Tämä toimi jo edellisessä pohjassa jollain selaimilla, mutta ei kaikilla.

Coterie Kidsin Instagram-feedistä

Samankaltaiset postaukset

Nyt pääsen viimein vinkkaamaan teille kätevästi samankaltaisista postauksista! Eli tulen lisämään joidenkin postausten loppuun ns. ”related posts” vinkkejä. Tein nyt esimerkit tätä edeltävään ”Rauhallista Joulua” postaukseen, jossa nostin esiin muita jouluaiheisia postauksia. Samankaltaisia kirjoituksia selaamalla pääsee varsin kätevästi myös viime vuoden jouluaiheisiin julkaisuihin. :) Toinen hyvä esimerkki löytyy edellisestä Home visits -postauksesta Viktoriagatan 12.

 

Mitä jään kaipaamaan vanhasta blogipohjasta?

Jään kaipaamaan vanhasta alustasta kahta asiaa. Katriinan kirjoituksia ja teidän kommentteja. Minusta oli ihana välillä selata blogiamme taaksepäin ja fiilistellä, mitä kaikkea on tullut tehtyä – yhdessä ja erikseen. Useimmat Katriinan asukuvat olivat allerkijoittaneen kuvaamia, joten niihin liittyi paljon rakkaita muistoja. <3 Katriinan tekstit ja kuvat ovat kyllä omalla koneellani tallessa. Ehkä teen niistä hänelle sitten 80-v. synttäreille jonkun hauskan koosteen! :)

Valitettavasti myös kaikki teidän vaivalla jättämät kommentit jäivät vanhaan alustaan. :( Tai itse asiassa pääsen niihin itse yhden toisen ohjelman kautta käsiksi, mutta en saanut siirrettyä niitä tähän uuteen alustaan blogikirjoitusten alle. (Alkuperäisen sivun koodannut gurukaan ei olisi pystynyt niitä siirtämään tänne, joten mitään ei ollut tehtävissä.) Positiivista on se, että kommenttien jättäminen pitäisi olla nyt entistä helpompaa. Pitää vielä itse tehdä testausta tämän osalta.

Varjopuoli blogin siirrossa on myös se, että kaikkien postausten url-osoitteet ovat muuttuneet, joten mitkään aiemmat linkkini eivät toimi….  Teksteissä on myös epäjohdonmukaisia viittauksia Katriinan teksteihin. Mutta ne saavat jäädä. En halua alkaa muuttaa historiaa siltäkään osin.

 

Summa summarum: Onpa hienoa päästä aloittamaan uusi vuosi uudella blogipohjalla! Tästä tuli taas lisää energiaa kehittää blogia eteenpäin :) Ja tuli muutenkin (ainakin päiväksi ;)) vanha ”I can” fiilis, kun sain yön tunteita serverisiirron tehtyä. Se on jotain, mitä haluan opettaa W:llekin hänen kasvaessa: kaikki, ihan kaikki on mahdollista, jos vain uskoo itseensä ja on valmis tekemään sen eteen töitä. <3

 

Pssst. Olisi ihana kuulla teiltä palautetta! Mikä toimii ja mitä toivoisitte vielä kehitettävän? Risut ja ruusut – molemmat ovat enemmän kuin tervetulleita!