Kurkistus uuteen makuuhuoneeseen

20180711Coterie-01717.jpg

Jee, makuuhuone on muuttolaatikkovapaata aluetta! Noin viisitoista pahvilaatikkoa ja kymmenkunta jätesäkkiä eli ammattilaistermein ”pommia” on jo purettu. Olohuone ja keittiö näyttävät vielä hirvityksiltä, mutta pikkumiehen huone ja meidän masterbedroom alkavat näyttää jo varsin kivoilta. Toki esimerkiksi matot ja kaikki taulut puuttuvat vielä ja kaktukset nojailevat seiniin, kun ne vahingoittuivat hieman muutossa. Mutta kyllä täältä alkaa löytyä jo ihan kuvauksellisia kulmauksia. :)

Aika hitaasti kodin laittaminen tulee etenemään, sillä päivisin on aikaa vain pari tuntia kun W nukkuu päikkäreitään. Lisäksi lähdetään viikonlopuksi Patrikin vanhempien kesäpaikkaan – ei kyllä millään malttaisi odottaa maanantaihin saakka, että pääsee taas laittamaan kotia!

20180711Coterie-01713.jpg
20180711Coterie-01718-2.jpg
20180711Coterie-01719.jpg

Ohessa kuvia meidän makuuhuoneesta. Kuvailin puoli kolmelta iltapäivällä W:n nukkuessa ja olin positiivisesti yllättynyt, että sinne paistoi yhä aurinko.

Seinissä on Tikkurilan värikartan sävy 1943 eli vaalean harmaa, jossa on aavistus beigeä mukana. Tunnelmaltaan kuitenkin kylmään taittuva. Pidän hurjasti sen rauhoittavasta tunnelmasta; nappivalinta etenkin makuuhuoneeseen! Myös patteri on maalattu samalla sävyllä; valkoinen olisi pompannut liiaksi esiin.

20180711Coterie-01718.jpg

Sisustus makuuhuoneessa tulee liikkumaan klassisen ja modernin välimaastossa. Harmaata, hieman puuta pehmentämässä ja mustaa skarppaamassa sekä ripaus marmoria ja messinkiä. Koko asunto rakentuu tämän väri- ja materiaalipaletin varaan.

Pysyvää makuuhuoneessamme ei ole kuin sänky – ja totta puhuen sekin pitäisi vaihtaa palveltuaan meitä jo pitkään – joten katsotaan mistä wishbone-tuoli ja peikonlehti löytyvät ensi kerralla :)

Ihanaa kesäistä (loma)viikkoa!

Ensimmäinen aamu <3

20180708Coterie-01592.jpg

 

Sain tänään pari tärkeää työmateriaalia valmiiksi, joten pääsen nyt itsekin viimein aloittamaan loman, jee! Patrik on ollut lomalla jo pari viikkoa, koska W:n tarha meni heti juhannuksen jälkeen kiinni. Ihana päästä nyt nauttimaan kesästä kolmisin!

20180709Coterie-01613.jpg
20180709Coterie-01595.jpg
Posliinilautanen Royal Copenhagen

Posliinilautanen Royal Copenhagen

20180709Coterie-01616.jpg

Palataan ajassa muutama päivä taaksepäin viime lauantaihin, kun fiilistelimme ensimmäistä aamua uudessa kodissa. Tämä oli meidän perheen termein ”Patrikin aamu” eli aamu, jolloin hän sai nukkua vähän pidempään minun ponkaistessa pystyyn pienen early birdimme kanssa kello kuusi. Meidän oli tarkoitus piipahtaa W:n kanssa lähileipomossa hakemassa vielä tuoreita croissanteja, mutta ihme ja kumma myös Patrik nousi jo seitsemän jälkeen. Joten pikainen mustikkamyslirahka sai toimia meidän aamupalayllätyksenä :) Tulen varmasti luomaan vastaavia pikkuherkkuhetkiä ainakin nyt lomalla usein. Niin kiva yllättää toinen heti aamusta!

20180709Coterie-01635.jpg
20180709Coterie-01605.jpg

Todettakon vielä, että aikaa kuvien ottamiseen meni ehkä viisi minuuttia ja stailaamiseen nolla. Niin kiva, kun on jälleen taas koti, jossa ei tarvitse varta vasten luoda oikeaa kuvaustunnelmaa tai pohtia rajauksia; riittää kun osoittaa kameralla suunnilleen oikeaan suuntaan, heh. :)

Kesäistä päivää! Me suuntaamme huomenna luultavasti johonkin saareen tähän Helsingin edustalle, mikäli sää vain sallii.

Meidän uusi koti <3

20180707Coterie-01501.jpg

 

Hei ihanat! Ja terveiset uudesta kodista! Kello on jo ties mitä, mutta pakko tulla vielä fiilistelemään tänne teidän kanssa. Olen niin äärettömän iloinen, että päästiin nyt viimein muuttamaan! Kesälomani on juuri alkamassa (jahka saamme pari hallitusmateriaalia pakettiin), joten en voisi parempaa aloitusta lomalle keksiä :)

20180707Coterie-01477.jpg
20180707Coterie-01481.jpg
20180707Coterie-01488.jpg
20180707Coterie-01492.jpg
20180707Coterie-01494.jpg
20180707Coterie-01498.jpg
20180707Coterie-01496.jpg

Ostimme asunnon kesäkuun puolivälissä eli yli vuosi tässä meni. Tunteja (ja euroja ;)) projektiin on mennyt, mutta en ole missään vaiheessa kokenut sitä raskaaksi, vaan pikemminkin rakkaaksi harrastukseksi. Ja mikä parasta, nyt alkaa se paras vaihe kun pääsen miettimään uuden kodin sisustusta! Eli tervetuloa mukaan seuraamaan, miten nämä tilat heräävät henkiin!

Nyt nukkumaan; onkin kertynyt melkoisesti univelkaa viimeiseltä parilta viikolta. Onneksi loma on ihan nurkan takana!

Kesäistä viikonloppua sinnekin! 

P.S. Pientä viilattavaa jäi vielä; mm. keittiön ja kylpyhuoneen tasot saapuvat vasta ensi viikolla. Eli remonttiblogikin päivittynee vielä ainakin muutaman kerran.

P.P.S. Murr tuo linssiin jäänyt likatahra (kts. kuvien oikea alakulma)