Coteriessa viilataan vastavalmistuneen asuntomme sisustusta eteläisessä Helsingissä. Tyylissäni sekoitan moderneja, laadukkaita, enimmäkseen skandinaavisia huonekaluja jugendasuntomme puitteisiin eli sopivasti uutta ja vanhaa yhdistellen.

Coterie sai alkunsa keväällä 2015, joskin välissä oli pidempi hiljaisempi kausi, kun asuimme väliaikaisesti 80-luvun vuokrakodissa, joka ei vastannut tyyliäni. Nyt on kuitenkin ihana huomata, että te olette löytäneet vähitellen takaisin blogin herättyä jälleen eloon. Joten tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin lukijat!

Tavoitteenani on päivittää blogia maltillisesti kerran viikossa, hieman työtilanteesta riippuen. Työskentelen Marimekolla liiketoiminnan kehitystehtävissä ja suhtaudun työhöni intohimoisesti. Nautin työstäni suunnattomasti ja saan siinäkin ruokittua estetiikannälkääni, vaikka oma roolini keskittyykin muun muassa erilaisten business planien ja strategioiden miettimiseen.  

Tärkeintä elämässäni on perheeni, johon kuuluu ohjelmistoyrittäjänä työskentelevä puolisoni Patrik ja energinen, empaattinen ja fiksu poikamme W. Olemme molemmat valmistuneet Patrikin kanssa Helsingin Kauppakorkeakoulusta, mutta tapasimme vasta vuosia opintojen jälkeen vappuna 2010 Carusellin tanssilattialla.

Tervetuloa mukaan seuraamaan elämäämme Ullanlinnan sydämessä ja fiilistelemään kotimme sisustuksen hioutumista – sekä haaveilemaan jo uusista remonttiprojekteista! ;)

Riika W.