Kurkistus tulevaan kylpyhuoneeseen

20180208Coterie-01-2.jpg

Tervehdys! Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikko! Itselläni oli yhden ison strategiamateriaalin deadline tänään, joten tuntui palkitsevalta saada parin kuukauden työ pakettiin. Työskentelen päivisin liiketoiminnan kehitystehtävissä, joten erilaiset tapaamiset ja keskustelut täyttävät ison osan päivästäni eikä PowerPointtien ja Exceleiden viilaamiseltakaan vältytä. Yritys toimii aivan designin ytimessä, joten on todella ihanaa, kun voi perehtyä työkseen asioihin, joista on oikeastikin kiinnostunut! Inspiroivasta työstä saa niin paljon energiaa.

Viime viikolla kurkistimme tulevaan keittiöömme, joka on tulossa Kitzeniltä (lue Keittiösuunnitelmia-postaus täältä). Halusin, että kaikki kaapistot olisivat tyyliltään ja värisävyltään yhtenäiset, joten meille oli itsestään selvää, että Kitzen tekisi laadukkaat kiintokalusteet myös makuu- ja kylpyhuoneeseen. Kaapistovalinnoissa minua auttanut Heini pääsi viimein ottamaan tarkat mitat myös jälkimmäisestä, kun kylppärin seinälaatat saatiin viime viikolla asennettua. (Btw, juuri tämmöisissä kohdissa Heinin pitkä kokemus näkyy: itse olisin arvioinut kaapistojen mitat jo ennen laattoja, ja pieleenhän ne olisi mennyt, heh.)

Lähtökohtana kaapiston suunnittelulle oli minimalistisuus. Sen myötä halusin mm. pyykinpesukoneen ehdottomasti piiloon. Myös kaikki pesukoneen johdot ja liittimet on suunniteltu niin, että ne jäävät kaappien kätköihin.

Myös purkit ja putelit haluan pois silmistä, joten niille tulee pesualtaan oikealle puolelle korkea kaappi. Se tulee kivasti samaan tasoon seinään tehdyn kotelon kanssa, jonka takana menee taloyhtiön vesiputkia sekä integroidun wc:n putkisto ja teline.

Mitä tykkäätte? En malta nähdä lopputulosta Unidrainin linjakkaan lasiseinän ja suorakaiteenmallisen lattiakaivon sekä Kaakelikeskuksen kalanruotolattian kera! (Vinkkejä laattojen valintaan löytyy täältä ja inspiraatiokuvia kauniista kylpyhuoneista täältä.)

Btw, lähden perjantaiksi Tukholmaan sisustusmessuille, joten seuraava postaus tuleekin käsittelemään sisustuksen uusimpia tuulia :) Luvassa varmasti kurkistus myös super kivaan boutique-hotelliin, jossa majoitumme. Pojat lentävät perästä perjantai-iltana ja viivymme sunnuntai-iltaan saakka. Odotan hurjasti pientä minilomaamme, sillä Tukholma on yksi suosikkikaupunkejani maailmassa. <3 Nyt nukkumaan!

P.S. Lisää kylpyhuonefiilistelyjä voi käydä kurkkaamassa Pinterest-kansiostani täältä.