10 vinkkiä Hankoon

Coterie-00213-2.jpg

Hei lomalaiset! Vietimme viime viikon Hangossa ja ajattelin pitkästä aikaa jakaa hieman reissuvinkkejä bloginkin puolella. Aihepiirin rajaaminen entistä tiukemmin sisustukseen, on tuntunut selkeämmältä (toivottavasti teistäkin!), mutta ehkä näin kesälomasesongin aikaan voin tehdä poikkeuksen :)  Vaikka täytyy kyllä samaan hengenvetoon todeta, että itse todella kaipaan etenkin näin lomalla skandinaavisia, suht minimalistisia puhtaasti sisustukseen keskittyviä kotimaisia blogeja. Tuntuu, että melkein kaikki vanhat suosikkini ovat yksi toisensa jälkeen hiljentyneet… Suvin Valkoinen harmaja tuntuu olevan ainoita, jossa laadukkaita postauksia tulee edelleen tiiviiseen tahtiin ja jonka tyyli kolahtaa. Monia muitakin siis kyllä löytyy, mutta tyyli on usein rouheampaa ja/tai hieman romanttisempaa kuin omani… Vinkatkaahan, jos teille tulee mieleen blogeja, joista allekirjoittanut ja lukijani voisivat pitää.

 

Hanko on kesäkaupunkina monelle varmasti tuttu ja itsekin on tullut piipahdettua siellä varmaan kymmenisen kertaa. Olemme kuitenkin aina yöpyneet joko purjeveneessä tai vanhoissa villoissa sataman tuntumassa (ja nuoruusvuosina kerran myös autossa, heh), joten kuva kaupungista on jäänyt aika suppeaksi. Nyt yövyimme parin kilometrin päässä makasiineilta ja käytössämme oli polkupyörät, joten tuli nähtyä kaupunkia ihan eri tavalla. Josta aasinsillan kautta ensimmäiseen vinkkiin…

 

Coterie-00374.jpg

1. Vuokraa fillari

Kaksipyöräinen on ehdottomasti järkevin tapa liikkua kaupungissa. Kaikki on lähellä, parin max kolmen kilometrin päässä, joten parhaiten matka taittuu paikallisten omalla pyörämerkillä Jopolla. Pyöriä saa vuokrata mm. hotelleista n. 15 euron päivähintaan (lapsiperheet huomio: keltään ei tiedustelujeni mukaan löydy lastenistuinta, joten oma mukaan). Me saimme fillarit ja sellaisen taakse kiinnitettävän kärryn lainaan ystäväperheeltämme, joten pääsimme kaikki kolme liikkumaan kätevästi. (Kiitokset vielä kerran H&H!!)

EDIT: Lukijavinkin mukaan laaja valikoima fillareita löytyy Itäsataman St1:ltä.

 2. Pulahda uimaan

Mikäli sää suinkin suosii, Hangossa ei voi käydä piipahtamatta jollain lukuisista rannoista. Suosituin on ns. karuselliranta eli Plagen lähellä Hangon tenniskenttiä. Pitkä hiekkaranta on todella matala, joten erittäin lapsiystävällinen ja lämmin. Lisäksi sieltä löytyy sekä pienille että vähän isommillekin monenlaista ohjelmaa pomppulinnoista (7e per pv) sup-lautoihin (20e per tunti). Rannassa sijaitsee kivalla rantatuolialueella varusteltu kahvila, josta saa myös pientä suolaista purtavaa.

Mielestäni idyllisin uimapaikka löytyy Gunnarsinrannasta vajaan kolmen kilometrin päässä makasiineilta / Itäsatamasta. Punaiset kalastusmajat luovat tähän rauhalliseen rantaan aivan oman tunnelmansa.

Coterie-00241.jpg
Pojat suppailemassa Plagenilla. (Veden syvyys tässä 30-40 cm, vaikka ovatkin jo vähän kauempana rannasta.)

Pojat suppailemassa Plagenilla. (Veden syvyys tässä 30-40 cm, vaikka ovatkin jo vähän kauempana rannasta.)

3. Bongaa kauneimmat villat ja vanhat puutalot

Näyttävimmät vanhat koristeelliset villat löytyvät rannasta Appelgrenintieltä ja sen läheisyydestä. Mutta house spottingia ei kannata rajoittaa vain tähän, vaan ottaa fillari alle ja tutustua asuinalueisiin junaradan molemmin puolin. Itselleni oli yllätys miten laaja puutaloalue kaupungista löytyy Esplanaadin pohjoispuolelta ns. Hangonkylän alueelta. Katu toisensa perään kauniita vanhoja puutaloja. <3

Coterie-00182.jpg

4.  Päiväretki Tulliniemeen

Puutalobongaus kannattaa yhdistää piipahdukseen Suomen eteläisemmässä kärjessä Tulliniemessä. Sieltä löytyy lentokoneestakin helposti bongattavissa oleva pitkä hiekkaranta, joka on tuulisuutensa tähden kuulemma etenkin erilaisia vesiurheilulajeja harrastavien suosiossa. Rannasta löytyy myös simppeli kahvila Oasis, jossa oli ainakin lauantaina tarjolla myös lounasta (lounas, pulla + kahvi 10e aikuisilta ja lapsilta 5e). Lapset jaksoivat juoksennella rantaheinikossa ja tutkia mäntyjuurikoita riemuissaan. :)

Muita mahdollisia päiväretkikohteita on Hangonkylän satama saaren pohjoispuolella sekä Neljäntuulen tupa lähellä Plagenia. Ensimmäisestä löytyy myös kalaravintola På Kroken sekä kuulemma myös symppis uimaranta (jota emme itse kyllä huomanneet). Neljäntuulen tupa on puolestaan kävelymatkan päässä (n. 2 km) karusellirannasta, mutta suunnitelmista huolimatta emme tällä kertaa ehtineet sinne.

Coterie-00385.jpg
Tulliniemen rantahietikkoa &lt;3

Tulliniemen rantahietikkoa <3

6. Brekkari Villa Maijassa

Ystäväperheemme osasi suositella aamupalaa Appelgrenintiellä sijaitsevassa Villa Maijassa. Parasta aamupalassa oli pitsihuvilan tunnelma; hinta-laatusuhdekin oli varsin kelvollinen tällä 12,5 euron aamiaisella: leipää, kroissantteja, jogurttia, mysliä… Jostain luin, että myös Hangon Casinolla olisi tarjolla kelpo aamupala ja erityisen hyvä munakas, mutta se jäi vielä testaamatta.

Villa Maija

Villa Maija

7. Merijoogaa Casinon rannassa

Kymmenellä eurolla olisi päässyt nauttimaan myös ihanasta joogatunnista merellisissä tunnelmissa klo 10-11 (erityisen hyvä opettaja kuulemma torstaisin ja lauantaisin). Olen ollut pienessä kesäflunssassa koko alkuloman joten jätin sen suosiolla väliin. Mutta näytti kyllä super ihanalta! Pyyhe on hiekalla kuulemma paras alusta. Ja lämmintä mukaan, sillä rannalla tuulee aina.

Joogaajat valmiina Casinon rannassa

Joogaajat valmiina Casinon rannassa

Hanko_Pojat.jpg
Coterie-00363.jpg
Hangon Casino

Hangon Casino

Pakollinen selfie :)

Pakollinen selfie :)

Coterie-00305.jpg

8. Nauti laajasta ravintolatarjonnasta

Kivoja ravintoloita Hangosta löytyy kesäsisin useita. Aivan rannasta Satamakadulta löytyy ns. makasiinit eli pitkä rivi terasseilla varustettuja rantaravintoloita, joista testasimme tällä kertaa seuraavia:

Origo – Laaja menu, super ystävällinen palvelu joka kerta, hyvä lastenlista, kaunis terassi, kalapainotteinen seisova pöytä – ei oikeastaan mitään moitittavaa tästä klassikkoravintolasta

Makaronitehdas – Tarjolla vain maukkaita pastoja ja jokunen salaatti. Parin euron lisämaksusta herkullista leipää. Ei erillisiä lastenannoksia, mutta kaikki annokset voi tilata kätevästi puolikkaina (myös aikuisille)

Skiffer – Tarjolla vain pitsaa ja salaatteja (sama menu kuin Helsingissä). Lastenlistalla vain yksi pitsa. Odotimme annoksia 45 minuuttia, kunnes tajusimme kysyä niitä. Kokki oli jotenkin sivuuttanut sen ja lopulta annoksiin meni tunti…

Classic Pizza – Hangosta alkunsa saanuti pitseriaketju. Tarjolla vain maukasta pitsaa ja muutama salaatti. Lapsille löytyy tasan yksi pitsavaihtoehto (tomaattikastiketta, mozzarellaraastetta ja yksi vapaavalintainen täyte). Ainakin meidän kokemuksen mukaan joka kerta nihkeä palvelu (sekä Hangossa että Helsingissä). Mainittakoon, että ravintola oli otsikoissa viime kesänä, kun työntekijät kertoivat huonoista työolosuhteista. 

EDIT: Lukijakommentin mukaan myös Makaronitehdas kuuluu samaan yritysryppääseen Classic Pizzan kanssa.

EDIT: Lukijavinkin mukaan Hangon Casino ja Regatta kuuluvat tasokkaimpiin ravintoloihin. Kiitos vielä vinkistä, pitää ehdottomasti tsekata ensi kerralla!

Coterie-00202.jpg
Katsomassa veneitä makasiinien edustalla

Katsomassa veneitä makasiinien edustalla

Tällä kertaa suosimme pikkumiehen kanssa puhtaasti rentoja makasiinejä. Aiemmilla visiiteillä olemme aina testanneet myös Itämerenportissa olevaa ravintolaa sekä rannassa sijaitsevaa pyöreää HSF:ää, mutta molemmissa näytti ravintoloitsijat vaihtuneen, joten parempi, etten sano niistä mitään. Mutta kannattaa jo ihan tunnelmankin takia piipahtaa molemmissa. Ystäväperheemme hehkutti etenkin Itämerenportin simpukoita. Ja sen kaunis terassi sopii myös brekkarille tai lounaalle. HSF on taas iltapaikka, jonka kattoterassille juhliva kesäkansa kokoontuu. :) 

 

9. Sataman pop-up storet

Itämerenportin satamasta löytyy kymmenkunta suloista pikkumyymälää. Mainitsemisen arvoinen on etenkin kauniita asusteita myyvä Gauhar Helsinki, jonka esteettinen maailma tuntuu vetoavan allekirjoittaneeseen.

Kuvat lainattu  Gauharin  Instagram-feedistä

Kuvat lainattu Gauharin Instagram-feedistä

Hangon ns. varsinainen keskusta sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä rannasta (eli vähän sivussa alueelta, jossa itse päivisin yleensä pyörimme), mutta sieltäkin löytyy muutama kiva sisustusliike, joten kannattaa kävellä katu kertaalleen läpi.

 

Entä mikä pitäisi olla kymmenes vinkki? Jaa omasi alle! Minä kirjoittelen majoitusvaihtoehdoista vielä erikseen ja esittelen sitten teille ihanan vanhan puutalon, jossa yövyimme. Eli palataan vielä Hankoon!