christmas

Joulu uudessa kodissa <3

Onpa kiva päästä jakamaan teille jo joulukuvia! Siinä missä ammattimaisimmat SoMe-vaikuttajat alkavat puskea kuusi- ja piparikuvia jo kuun vaihteessa, olen itse tyypillisesti julkaissut ensimmäiset kuusikuvat aikaisintaan aattona. Vannon aidon kuusen nimeen, ja jotta ei kävisi liian helpoksi, etsin meille aina mahdollisimman minimalistisen latvakuusen. Sellaisen, joka on kasan alimmaisena ja jonka suhteen kuusikauppias on jo melkein menettänyt toivonsa. Minusta nämä vaatimattomat usein toispuoleiset kuuset ovat kaikessa karuudessaan juuri parhaita! <3 Ja jos itse saisin päättää, kuusessa ei olisi mitään muita koristeita, kuin messinkinen minimalistinen latvatähti (googlaa Ferm Living brass star) ja muutama elävä kynttilä ihanissa antiikkisissa pidikkeissä, jotka löysin reilut viitisen vuotta sitten Torista.

Mutta lapset ovat niin hurjan innoissaan kuusen koristelusta, etten tietenkään voi viedä sitä riemua heiltä <3 W ei meinannut millään malttaa odottaa, kun purimme hänen kanssaan joulukoristeita tänä aamuna kello kuusi muun perheen vielä nukkuessa…. Ja voi sitä riemua, kun lapset saivat sitten koristella kuusen päiväkotipäivän jälkeen! Ja eikö tullut hieno! (Ja yhteenkään koristeeseen tai niiden paikkaan en vaikuttanut, vaan heillä oli täysin vapaat kädet ja itse myös kiipesivät laittamaa koristeita korkeallekin 😊)

Voi apua tämä meidän olohuoneen design-valaisin :D Jättäkää pliis alle vinkkejä, jos tulee jotain hyviä ideoita mieleen! Paikka on haastava, sillä valaisin on layoutin kannalta väärässä kohdassa keskellä kulkureittiä… Joten pitää olla jokin varsin lähelle kattoa jäävä malli. Toistaiseksi olen keksinyt vain yhden visuaalisesti kelpuuttamani mallin Serge Mouillen valikoimista, jolla onkin sitten aivan absurdi hintalappu. Eli etsintä jatkuu…

Myös klassinen kolmihaarainen kynttelikkö löysi paikkansa erkkeristä ja täydentyi jo viime vuonna Lokalista hankkimillani ihanilla kynttilöillä; sopivat niin kauniisti valkoisen posliinisen kynttelikön pariksi, joka on puolestaan muutaman euron kirppislöytö vuosien takaa.

Takaisin vielä kuusenmetsästysprojektiini. Yhtenä jouluna innostuin tilaamaan meille kuusen. En ollut tajunnut antaa siitä mitään muita speksejä, kuin että korkeutta saisi olla n. 2,5 metriä. Yllätys yllätys kuusentuoja ei ollut osannut lukea ajatuksiani, vaan toi meille kuusen, jonka halkaisija ei jäänyt kovin kauas korkeudesta. Paitsi leveä, kuusi oli myös to-del-la tuuhea. Hyvä kun sai koristeita edes väliin survottua! Eli ei olisi voinut kauemmas toiveistani mennä :D  (Tuona jouluna Instagramini ei täyttynyt kuusikuvista.) Niinpä olen hyväksynyt, että kierrän yleensä kuusikauppiaan jos toisenkin vasta aaton kynnyksellä etsiessäni meille sopivaa yksilöä. Ilo olikin suuri, kun bongasimme jo sunnuntaina kuusikauppiaan tästä läheltä, ja perin ystävällisellä rupattelevalla kuusikauppiaalla oli useita kauniita kapeita latvakuusia mukanaan. Eli käykäähän kyselemässä entisen Helsingin Kauppakorkeakoulun kupeesta (päärakennuksesta hieman Taka-Töölöön päin).

W:n valitsema pieni joulukukka asettui Kristina Dan Studion kolmijalkaiseen keramiikkavaasiin ja sai seuraukseen Marimekon kaksi kaunista kynttilänjalkaa (klassikkomalleja, joista löytyy joka joulu eri väritykset; nämä muistaakseni viime vuoden valikoimasta).

Kuviin tuli ihana pehmeä valo tuon kynttelikön (ja toki myös kuvankäsittelyn) ansiosta.

Illalla lapset suorastaan hihkuivat innosta koristellessaan kuusta. W ei meinannut maassa pysyä <3

Lisäksi olen tuonut sohvalle yhden punaisen tyynyn sekä antiikkiselle tuolille Marimekon viininpunaisen sävyjä toistavan torkkupeiton (eivät yllätys yllätys valikoituneet kuviin). Käyn parhaillani hurjaa sisäistä kamppailua, onko täällä liian värikästä, heh. Minun mielessäni joulu luodaan pitkälti valkoisella ja ripauksella hillittyä metallin hohdetta.

Niin ja vinkiksi vielä: kuvasin olohuoneesta myös parin minuutin videon; tulossa Instragram-tililleni viimeistään viikonloppuna (pääset seuraamaan esim. sivun ylälaidasta)

Rauhallista joulunodotusta kaikille <3

Kuusi toi joulun

Voi apua, pääsen jälleen aloittamaan vakiofraasillani – tervehdys pitkästä aikaa! Kurkistetaan tänään meidän jouluiseen keittiöön. Siitä onkin hetki, kun olemme blogissa siellä vierailleet. Löysin meille niin kauniin kuusen tänä vuonna, että se inspiroi tarttumaan kameraan.

Kaunis messinkinen latvatähti Ferm Livingiltä.

Kaunis messinkinen latvatähti Ferm Livingiltä.

Pikkuapuri &lt;3 Suosin tällä hetkellä sekä omassa, että W:n pukeutumisessa pitkälti ruskeita maanläheisiä sävyjä.

Pikkuapuri <3 Suosin tällä hetkellä sekä omassa, että W:n pukeutumisessa pitkälti ruskeita maanläheisiä sävyjä.

Viime vuonna tilaisin kuusen netistä niin, että pääsin määrittelemään vain sen pituuden. Kuusi oli lähes kolme metriä korkea ja melkein yhtä leveä; erittäin tuuhea ilmestys. Jenkkityylinen olisi kuvaava adjektiivi, jos näky pitäisi tiivistää yhteen sanaan. Viime kerrasta viisastuneena tajusin, etten voi ostaa kuusta näkemättä. Tänä vuonna kiersinkin ainakin kolme kuusenmyyntipistettä, kunnes löysin Hietalahden torilta aivan mielettömän kauniita latvakuusia. Ja ei siis pellolla kasvatettuja täydelliseksi trimmattuja tarhakuusia, vaan suoraan luonnosta kaikkine epätäydellisyyksineen.

Haussa oli mahdollisimman harva ja toispuoleinen kuusi – eli ei ihan tyypillinen tapaus :) Vitsailinkin, että me voisimme hakea sitten sen kuusen, joka jää kaikilta muilta kelpuuttamatta. Kuusemme myynyt henkilö sanoikin, että useampaan kertaan mietti, viitsiikö tuoda sitä edes näytille. Onneksi toi – minun mielestä tämä on upea. Viimevuotisen vastakohta.

20191222-02351.jpg
20191222-02334.jpg
20191222-02360.jpg

Paikkansa kuusi löysi keittiön pitkältä seinältä; kutakuinkin koko asunnon keskipisteestä. Siitä se näkyy kivasti sekä keittiöön että olohuoneeseen. Koristeiden osalta noudatin samaa monivuotista linjaa lasipalloineen, jotka ovat muisto Yhdysvalloissa viettämästäni vuodesta. Kauneimpia koristeita ovat kuitenkin oikeat kävyt. Viime päivinä täällä onkin kuulunut pieniä poksahduksen ääniä, kun kävyt ovat hiljalleen auenneet loistoonsa. Joulu on siis saapunut tänä vuonna myös tuoksuin ja äänin. <3

Upeat antiikkiset kynttilänpidikkeet löysin muutama vuosi sitten Torista. Ne ovat patinoituneet äärettömän kauniisti. Olen niin iloinen niistä, sillä muoviset valosarjat lytistävät tunnelman mielestäni täysin. Myös kuvissa vilahtava suurikokoinen olkipukki on löytynyt vuosia sitten Torista. Molempia olin metsästänyt pitkään.

20191222-02374.jpg
Pikkuikkunalla näkyvät puiset kuuset olen leikannut itse ohuesta vanerista puutyökurssilla ja liimannut 90-aseteen kulmaan. Super helppoa puuhastelua ja onnistuu vaikka pienellä käsisahalla.

Pikkuikkunalla näkyvät puiset kuuset olen leikannut itse ohuesta vanerista puutyökurssilla ja liimannut 90-aseteen kulmaan. Super helppoa puuhastelua ja onnistuu vaikka pienellä käsisahalla.

Btw, musta Menun pöytä(levy) on pysynyt hyvässä kunnossa, vaikka onkin todella kovalla koetuksella pikkuruokailijan kanssa.

Btw, musta Menun pöytä(levy) on pysynyt hyvässä kunnossa, vaikka onkin todella kovalla koetuksella pikkuruokailijan kanssa.

20191222-02382.jpg
20191222-02397.jpg

Pari kuusen alinta oksaa päätyi keittiön pöydälle Marimekon maljakkoon. Yleensä olen ostanut siihen kukkakaupasta havunoksan, mutta tämä oli kaunis ekologinen ratkaisu. Yksi suuri oksa olisi tarkoitus kiinnittää vielä ikkunaan; katsotaan saanko aikaiseksi.

Onko lukijoissa latvakuuseen päätyneitä? Entä miten juhlitte h-hetkeä? Aattoa suuntaamme viettämään Patrikin vanhempien luo Espooseen ja 25. päivä äitini tulee meille yökylään. Kiva kun tulee sen myötä hankittua jouluruuat kotiinkin. Eli hyvin rauhallisesti on tarkoitus joulua täällä viettää perheen kesken. <3

Lämmintä ja rauhallista joulua!

P.S. Viime vuotiset joulukuvat löytyvät täältä. Hylly oli kieltämättä silloin selkeästi onnistuneempi ja ihmekös tuo, sillä nyt en sitä erikseen jouluun stailannut. Ripauksen joulua tuo siihen kollegalta saatu kaunis kortti. Lisää jouluaiheisia postauksia löytyy tämän Christmas-tägin alta.

Hakolan sohvan jouluilme

20181222Coterie-05412-2.jpg

Huomenta! Joulukoristelut levittäytyivät viimein myös olohuoneen puolelle. I know, hirmuisen myöhään! Kaiken kiireen keskellä ei vain ollut tullut sellaista fiilistä aiemmin. Mutta nyt on kaunis valkoinen valotähti ikkunassa ja Marimekon punainen unikkokuosinen torkkupeitto kaivettu kaappien uumenista. Kyseinen viltti onkin ainoa joulunpunainen elementti meillä; paria punaista tyynyä yritin sohvalle asetella, mutta niin vain aina päädyn lopulta minimalistisempaan vaihtoehtoon :)

20181222Coterie-05417.jpg
20181222Coterie-05438.jpg

Mustalla marmoripöydällä oleva Ferm Livingin messinkinen kynttiläjalka vilahti jo edellisessä postauksessa, kun stailasin keittiön hyllystä jouluversion. Se näyttää kyllä niin hyvältä myös ilman kynttilää!

Huomasitteko, että yhdessä kuvassa alla pilkottaa jo meidän olohuoneen valaisin? Rajasin sen tarkoituksella pois, joten palataan siihen omana postauksenaan. Kuvia katsellessa tajusin myös, että se on vielä hivenen vinossa – kamera on kyllä niin armoton; vasta ruudulla lopullisesti näkee mikä toimii.

20181222Coterie-05415.jpg
20181222Coterie-05436.jpg
20181222Coterie-05398-3.jpg

Mitä teillä on tänään suunnitelmissa? Meillä pikkumies on kuumeessa ja flunssassa, joten päivä menee luultavasti sisätiloissa. Mutta jotenkin se ei tunnu nyt ollaankaan niin kurjalta; voidaan lukea pukin jo hieman ennakkoon tuomia (lasten)kirjoja sohvankulmassa lämpöisen viltin alla :)

Palailen vielä kuuseen, mutta hyvää joulua jo tässä vaiheessa! Ihanaa kun olette olleet mukana seuraamassa meidän uuden kodin valmistumista. <3