interior trends

Sisustustrendit 2022

Hyvää uutta vuotta! Monilla Instagram-tileillä on pyörinyt ihania kollaaseja menneestä vuodesta; täällä sormet kuitenkin jo polttelevat tulevan suhteen. Tässä oma ajatuksia miltä alkanut vuosi voisi trendien osalta näyttää. Tai ehkä pitäisi mielummin sanoa miltä 2020-luvun alku näyttää tammikuussa 2022 tarkasteltaessa, sillä minkään ilmiön kohdalla ei ole kyse hetken välähdyksestä - kaikki nämä ovat kuplineet pinnan alla jo useamman vuoden. Sisustuksessa trendit eivät (onneksi!) kulu yhdessä sesongissa, kuten muodin puolella valitettavasti välillä käy, ja näistä voi harkiten poimia elementtejä omaan tyyliinsä. Lähdetään liikkeelle!

Kalkkimaali

Kalkkimaalia on näkynyt länsinaapureidemme feedeissä jo tovin, ja vuonna 2022 ennustan kalkkimaalin kysynnän kiihtyvän myös meillä. Tulen tekemään aiheesta yhteistyötä italialaisia pinnoitteita maahantuovan Belle Artin kanssa, joten pysykäähän kuulolla; ensimmäinen postaus tulossa luultavasti jo ensi viikolla. (Kuvien lähteet 1 valokuvaaja Oszlem Oezsoy Instagramista mia_loves_things, 2 ja 3.)

Maalatut listat, rosetit ja katot

Eikö ole upeita! Käyn edelleen kamppailua mielessäni voisiko meidänkin asuntoon sopia kattolistat vaikka korkeutta on ”vain” 290 senttiä… Jos asuisimme parikymmentä vuotta vanhemmassa asunnossa, laitattaisin meille välittömästi tämmöiset! Maalattuja kattojakin on alkanut näkyä hiljalleen. Eikö ole upea esimerkki alla! Katsotaan, josko uskaltaisin testata myös meillä. (Kuvien lähteet 1, 2 mia_loves_things ja 3.)

Orgaaniset muodot

Orgaanisia epäsymmetrisiä muotoja on näkynyt jo tovin etenkin peileissä, pöydissä ja koruissa ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Haaveilen meille etenkin suuresta ameebamaisesta työpöydästä <3 (Kuvien lähteet 1, 2 ja 3.)

Rohkea värien käyttö

Värien suhteen melkein mikä vain on edelleen sallittua! Löytyy tummia murrettuja sekä väriloistoa. Eikö ole upeat myös nuo maalatut ovet! (Kuvien lähteet 1, 2 ja 3.)

Tummat vintage-kalusteet

On ollut ilo huomata, että vintage-kalusteita näkyy kodeissa yhä enemmän. Vanhat kalusteet ovat super laadukkaita (etenkin jos ne on tehty kokonaan puusta eikä vain päällystetty viilulla) ja monesti ne ovat hämmästyttävän edullisia. Myös Torista voi tehdä välillä löytöjä, jos vain jaksaa selailla sivustoa tiheästi. Esikoisemme on nukkunut viimeiset pari vuotta todella kauniissa antiikkisängyssä, jonka löysin Torista satasella tai parilla. (Tajusin juuri, etten ole tainnut esitellä sitä teille vielä! Asunin kuvatessa edellistä kotiamme se kyllä vilahti heidän sivuilla.) Lisäksi olen ostanut meille hiljattain upean antiikkikaapin ja yksi lasivitriini odottaa vielä pääsyä entisöijälle… Palataan näihin myöhemmin.

Nyt haetaan etenkin tummaa puuta olevia moderneja robusteja kalusteita. Yllä muutamia poimintoja, etenkin keskimmäinen eli Rebecca Goddard kannattaa ottaa seurantaan, tämän hetken suosikkitilini. (Kuvien lähteet 1, 2 ja 3.)

 

Keramiikka ja handmade

Keramiikka on elänyt kultakauttaan jo useamman vuoden enkä näe tälle loppua. Meillä on myös Suomessa useampia huikeita keramiikkataiteilijoita kuten Hanna Heino ja Henna Huutinen. Itseäni kiehtoo tällä hetkellä kovasti myös keramiikan ripustaminen seinälle. (Kuvien lähteet 1, 2 ja 3.)

Sohvissa pyöreät muhkeat muodot

Sohvissa jatkuu kaarevat, täyteläiset ja leikkisät muodot. Sirojen metallijalkojen jälkeen tuntuu hyvältä nähdä volyymia; etenkin croissanttia ja lenkkimakkaraa muistuttavat muodot ovat pinnalla. Moni brandi vannoo erilaisten moduulisohvien nimeen, kuten kuvissa alla.

Olen kovasti himoinnut meille uutta sohvaa, mutta toistaiseksi vielä onnistunut välttämään kiusaukset puhumalla itselleni järkeä. Katsotaan, josko riittäisi, että päivitän olohuoneen ilmeen uudella matolla; palataan siihen jahka olemme muuttaneet putkiremontin jälkeen takaisin. (Kuvien lähteet 1, 2 ja 3.)

Kiinteät avohyllyt ja lasivitriinit

Siinä missä vielä viisi vuotta sitten kaikki tavarat laitettiin piiloon, ollaan nyt taas menossa hieman runsaampaa sisustusta kohti. Koriste-esineitä valitaan kuratoiden avohyllyille ja vitriineihin. Aion toteuttaa työhuoneeseemme seinästä seinään ulottuvat hyllyt ensi syksynä jahka huone on oikeissa mitoissaan kylpyhuonelaajennuksen päätyttyä. (Kuvien lähteen 1, 2 ja 3.)

 

Valkoisen keittiön paluu

Kymmenen vuotta sitten kaikki vannoivat valkoisen kiitävän keittiön nimeen. Sen jälkeen kiilto väheni ja kaapit saivat harmaan sävyjä, kunnes alkoivat viitisen vuotta sitten kääntyä vähitellen beigen suuntaan. Viimeiset pari vuotta on nähty todella paljon puisia keittiöitä ja trendi elää yhä kultakauttaan. Mutta mitä sen jälkeen?

Ennusta puun ylivallan päätyttyä valkoisen keittiön paluuta. Ei peilaavana ja vitivalkoisena kuten ennen, vaan murrettuna ja mattaisena; viitteitä tästä on jo nähty. Keittiötrendeistä kirjoitinkin laajemmin jo aiemmin tänne. (Kaikki kuvat alla täältä.)

 

Mitä ilmiöitä te nostaisitte? Enkä mitkä näistä tuntuu omilta?

Onnea vielä vuoteen 2022!

Kauden trendikkäin sohva

Massproductions_01.jpg

Patrikin ystävä kysyi suosituksia kivoista sohvista, joten sain hyvän syyn tehdä postauksen aiheesta. :) Sohvien muotokielessä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut selvä käänne, kun markkinoille on alkanut tulla yhä enemmän pehmeälinjaisimpia sohvia, joissa on kauniita orgaanisia, kaarevia ja pyöreitä muotoja. Viimeisen vuosikymmenen pintansa ovat pitäneet varsin minimalistiset kulmikkaat sohvat. Alkuun niiden muodot olivat raskaampia ja nyt viime vuodet mallistoihin on pulpahdellut varsin siroja linjakkaita versioita.

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Nyt puhaltaa kuitenkin aivan uudet tuulet. Uusimmat pehmeälinjaiset, pyöreät ja täyteläiset sohvat poikkeavat tyyliltään todella selkeästi skarpeista suoralinjaisista edeltäjistään. Ja ainakin minun silmään ne näyttävät ihanan raikkailta ja tyylikkäiltä! Jopa siinä määrin, että olen alkanut harkita uuden sohvamme myymistä ennen kuin olen avannut sitä edes paketista, heh. Note to self: älä enää koskaan tee huonekaluostoksia ennen kuin olet muuttanut uuteen kotiin! Jo puolessa vuodessa voi tapahtua paljon. Aika hitaastihan tyylisuunnat kalusteissa yleensä muuttuvat, mutta nyt tunnutaan olevan poikkeuksellista isomman käännöksen kohdalla.

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Ensimmäiset stylistit, joiden huomasin suosivan tätä pyöreää linjaa löytyvät lahden takaa Ruotsista. Annaleena Leino on Tukholmassa asuva suomalaistaustainen stylisti/suunnittelija/bloggari, jonka nimeän tällä hetkellä lempistylistikseni. Hänen Instagram-tili löytyy täältä. (Tapasin hänet pikaisesti helmikuussa Tukholman Design Weekilla ja hän vaikutti äärettömän mukavalta ja lämpimältä ihmiseltä.) Annaleena on onnistunut luomaan aivan oman kädenjäljen, jossa taide on vahvasti läsnä ja joka näyttää uskomattoman raikkaalta. Toinen pyöreitä muotoja suosiva henkilö on Ruotsalainen tähtistylisti Lotta Agaton, jonka Instargram-fiidi löytyy täältä. Molemmat ehdottomasti seuraamisen arvoisia!

Lähde: Lotta Agatonin Instagram-tili

Lähde: Lotta Agatonin Instagram-tili

Upeita orgaanisia muotoja löytyy mm. ruotsalaiselta Mass Productionsilta (jolta kansikuvakin on lainattu) sekä yksi upea klassikkomalli Freeform Vitralta, jota oli ainakin jossain vaiheessa myös Helsingin Artekissa esillä.

Leppoisaa minilomaa siitä nauttiville! Ja palataan viimeistään viikonloppuna remonttikuulumisten merkeissä :)

Belly basket

Energistä elokuuta! Kuin huomaamatta melkein viikko on vierähtänyt – mutta suokoon näin kesällä spontaanit irtiotot myös blogimaailmasta. :)

Edellisestä ”it" tuote -postauksestani taitaakin olla lähemmäs vuosi. Viime elokuussa nostin esiin hamam-pyyhkeet ja nyt lienee jo turvallista todeta, että ne ovat tulleet jäädäkseen.

Nyt oman postauksensa ansaitsee belly basket tai riisikori, kuten jotkut kotimaiset liikkeet ovat sen kääntäneet. Itse hankin meille ko. sisustuslehtien sivuilla ahkerasti näkyneen korin leluille (joita on jo nyt kolmen kuukauden jälkeen liikaa!). Kori on helppo tempaista mukaan vaikka olohuoneen puolelle ja kerätä pehmoiset ystävät takaisin koriin leikkien päätyttyä. Mutta aivan yhtälailla näen korin myös olohuoneessa tai sängyn kupeessa torkkupeiton ja vaikkapa keskeneräisten ompelutöiden, kirjojen tms. säilöjänä.

Pinterestistä eniten kuvia löytyi stailauksista, joissa koria on käytetty kukkaruukun suojana. Näyttää todella hyvältä näinkin! Etenkin unelmieni vapaa-ajankotiin toisin koreilla kaipaamani rentoutta. <3

Entä mistä koreja kannattaa etsiä? Upeita koreja eri koko, väri- ja kuosivaihtoehdoilla löytyy mm. britti-australialaiselta merkiltä Olli Ellalta, jonka takana on kaksi sisarusta. En ole nähnyt myydäänkö merkkiä Suomessa, mutta lahden takaa Ruotsista löytyy (ainakin mm. Mininook.se). (Valitettavasti Olli Ellan kotisivuilla oleva retailer-lista ei näytä olevan ajan tasalla.)

Toinen erittäin potentiaalinen merkki on ruotsalainen Afro Art, jota myy Helsingissä ainakin Nougat ja Tikau. Kolmas vaihtoehto on Bloomingvillen kori, jota myy Helsingissä ainakin Cilla’s. (Kaikilta löytyy myös verkkokaupat.) Minun silmään kaikkien merkkien korit näyttävät kutakuinkin identtisiltä ja hinnatkin pyörivät kaikilla 26-29 euron tuntumassa. Selvästi edullisempi, 10 euron vaihtoehto löytyy Ikeasta. Olisin saattanut siihen edullisen hinnan takia sortuakin, mutta (onneksi ;)) tätä tuotetta ei jostain syystä voi tilata verkkokaupasta. Kiva tukea lähikulmien pikkuputiikkeja.

Kaikki kuvat Pinterest. Taitavat olla enimmäkseen alkujaan Olli Ellalta.

Taidanpa vasta tulevissa postauksissa paljastaa mihin malliin itse päädyin jahka ehdin korimme kuvata. Eli kuulumisiin!