kids' interior

Kaunis NOUI NOUIn lattiansuojus

Moikka, Niin paljon mistä haluan kirjoitella teille! Blogikirjoitukset ovat hyvä tapa jäsentää myös omia ajatuksia. Ja pitkästä aikaa olen aktivoinut myös yhteistöiden puitteissa, sillä hankintalistalla on yhtä sun toista.

Tämänkertainen postaus on hyvä esimerkki jälkimmäisestä, jonka toteutan tanskalaisen Noui Nouin kanssa (tuotteet saatu näkyvyyttä vastaan). Meillä oli edellisessäkin kodissa suojamatot ahkerassa käytössä: nuorimmaisen syöttötuolin alla, Patrikin työtuolin alla sekä ns. arkisisäänkäynnin yhteydessä lasten kurakenkien takia.

Olen niin iloinen, että löysin meille viimein kauniit ja toimivat lattiansuojukset! Noui Nouin valikoimaan kuuluu todella ihania sävyjä – näissä kuvissa näkyy tuolien alla värit mustard ja dusty olive sekä rullalla myös hieman tummempi ruskea nut brown. Etenkin nuo ruskeat sävyt ovat ihania ja kumpi tahansa kävisi täydellisesti öljytyn tammiparkettimme pariksi. Lisäksi W valitsi itselleen vihreän, ja sekin käy tosi kivasti hänen siniharmaan hiirituolin pariksi. Tummempi ruskea matto tulee Patrikin työhuoneeseen kuntopyörän alle ja luultavasti tilaan hänelle vielä yhden maton työtuolin alle.

Taustalla näkyy kauniisti keittiön kaareva seinä. Ja nämä lattioiden friisit ja tuo huikea liukuovi. <3

Taustalla näkyy kauniisti keittiön kaareva seinä. Ja nämä lattioiden friisit ja tuo huikea liukuovi. <3

Näissä silmissä riitti ihmeteltävää :)

Näissä silmissä riitti ihmeteltävää :)

Pikkuneidin ihana pussittava collage-paita Zarasta. Otsassa vielä pipi pienen kaatumisen jäljiltä.

Pikkuneidin ihana pussittava collage-paita Zarasta. Otsassa vielä pipi pienen kaatumisen jäljiltä.

Aiemmin käytössämme olleet Ikean läpinäkyvät matot olivat sävyltään vihertäviä (tai ainakin meidän kolme vuotta sitten ostetut olivat) ja ne eivät tosiaan päässeet mihinkään blogikuvaan edes vahingossa, heh. Mainittakoon, että vihertävyys ei tullut heidän tuotekuvista mielestäni oikein ilmi. Voi olla, että väriin vaikutti myös se, että Ikean matto on varsin paksu ja ns. kovaa muovia.

Värien lisäksi toinen merkittävä plussa Noui Nouin matoissa onkin niiden ohuus ja ne on näppärä kietaista rullalle kuljetuksen tai säilytyksen ajaksi. Olemme nyt käyttäneet uusia mattoja vasta viikon, mutta tuntuu ainakin siltä, että näiden alle ei pääse hiekanmurut tms. yhtä helposti. Matto jotenkin ”liimautuu” tiukemmin lattiaan.

Ikean matot tekivät kolmessa vuodessa aika ikävää jälkeä sekä Patrikin työpöydän luona että etenkin ulko-oven edessä. Pienet hiekanjyvät löysivät tiensä myös maton alle, joten matto pääsi kuluttamaan parketin pintaa kuin hiomapaperi. Eli jos kovia lattiansuojuksia käyttää, niitä pitäisi jaksaa imuroida ahkerasti myös mattojen alta. Mainittakoon, että emme ole käyttänyt näitä uusia mattoja vasta muualla kuin ruokapöydän alla, mutta tuntuvat tosiaan turvallisemmilta. Ikean suojamattojen pinta oli myös hieman röpöläisempää, joten tuntuu, että nämä uudet on helpompi myös putsata. Kooltaan matot ovat lähes identtiset (Ikea 120 x 100 cm) ja nämä uudet 120 x 95 cm. Mainittakoon, että valikoimasta löytyy myös vastaavia suojuksia pöydälle sekä ihania silikoniruokalappuja. Käykäähän kurkkaamassa!

Herkutellaan viikonloppuisin välillä itse paistetuilla kroissanteilla ja tuoreilla marjoilla. Arjen erityiset hetket koostuvat lopulta varsin pienistä asioista. W keksi ihan itse lisätä herkkuaamiaiselle tällä kertaa paperiset pillit. &lt;3

Herkutellaan viikonloppuisin välillä itse paistetuilla kroissanteilla ja tuoreilla marjoilla. Arjen erityiset hetket koostuvat lopulta varsin pienistä asioista. W keksi ihan itse lisätä herkkuaamiaiselle tällä kertaa paperiset pillit. <3

Coterie - DSC05799_2.jpg
Vähän vielä näkyy raitoja noissa matoissa, kun ovat olleet kuljettaessa rullalla. Lähtevät kyllä pois käytön myötä.

Vähän vielä näkyy raitoja noissa matoissa, kun ovat olleet kuljettaessa rullalla. Lähtevät kyllä pois käytön myötä.

Coterie - DSC05810.jpg
Coterie - DSC05823.jpg
Kerrankin kuvaukset, joissa ei tarvitse huolehtia lattialle putoavista murusista :D

Kerrankin kuvaukset, joissa ei tarvitse huolehtia lattialle putoavista murusista :D

Meidän molemmat lapset syövät edelleen melko sotkuisesti, joten suojamatot tulevat todella tarpeeseen. Ainakin jos on parketti, kannattaa lattiaa suojata jollakin, sillä toistuvat lasien kaatumiset ja jatkuva kostealla rätilläkään pyyhkiminen ei tee lattialle hyvää.

Itse välillä tuskailen ja nolostelenkin, kun etenkin vanhemman lapsen vaatteet ovat monesti sotkussa, mutta Patrik ihanasti lohduttaa, että jokainen kyllä oppii syömään siististi aikuisikään mennessä. <3 Ja niinhän se on! Joten mitä siitä, että bologneset ovat välillä vähän paidalla ja maitolasi lattialla; ei se niin vakavaa.

Collaboration - Tuotteet saatu valokuvia ja näkyvyyttä vastaan. Kiitos vielä NOUI NOUI!

Uusi lastenhuone

Olipa ihana aurinkoinen viikonloppu! Lähdettiin koko perheen voimin heti aamusta liikkeelle Kaivopuistoon ja eilen seikkailtiin Keskuspuiston metsissä. Jos jotain hyvää pitää tästä koronakeväästä etsiä, niin ainakin on tullut liikuttua enemmän luonnossa. Eilen nähtiin kevään ensimmäinen sammakko ja tänään kuunneltiin lintujen upeaa konserttia.

Toinen hyvä puoli kotoilussa on ollut ns. ikuisuusprojektien edistäminen. Olen viimein ripustanut seinille tauluja ja tilannut olohuoneeseen muun muassa uuden ihanan nojatuolin – palataan näihin molempiin vielä omina postauksinaan.

Klassinen Ton-tuoli kuuluu myös korona-ajan hankintoihin. Argh, tämän kaaren jalkalista on vieläkin viimeistelemättä. Ennen mammiksen loppua sen on oltava valmis, I promise!

Klassinen Ton-tuoli kuuluu myös korona-ajan hankintoihin. Argh, tämän kaaren jalkalista on vieläkin viimeistelemättä. Ennen mammiksen loppua sen on oltava valmis, I promise!

20200419-02675.jpg
20200419-02685.jpg

Toteutimme viikonlopun aikana myös pitkään harkinnassa olleen muutoksen huonejärjestykseen ja vaihdoimme W:n ja meidän makuuhuoneiden paikkaa päikseen. W:n huone on ollut kadun puolella ja vaikka kyseine katu onkin hyvin rauhallinen, alkaa sinne kuulua aamuisin vähitellen ääniä kaupungin heräillessä. Meidän master bedroom on taas auennut sisäpihan suuntaan, joten tulimme siihen tulokseen, että se voisi olla lapsille jatkossa parempi.

Kooltaan molemmat huoneet ovat suuria, joten sisarukset mahtuisivat kumpaan tahansa. Ja tyyliltäänkin huoneet ovat varsin samankaltaiset: molemmissa huoneissa on harmaat sienät; sisäpihanpuoleisessa hieman tummemmat. Kadunpuolen huoneessa on kaksi upeaa ikkunaan, joten se on ehkä aavistuksen valoisamman tuntuinen.

20200419-02688.jpg
20200419-02695.jpg
20200419-02697.jpg
W tuli ex tempore pelaamaan aakkospeliä sohvalle. Oli ihana saada hänestä samalla pitkästä aikaa muutama kuva &lt;3

W tuli ex tempore pelaamaan aakkospeliä sohvalle. Oli ihana saada hänestä samalla pitkästä aikaa muutama kuva <3

Mitä mieltä olette lopputuloksesta? Olen itse todella tyytyväinen! Ja huone tuntuu ihan uudelta, vaikka kaikki kalusteet ovatkin vanhoja. Osa kaapeista (mm. Doorien senkki) jäi meidän uuteen makuuhuoneeseen, sillä uudessa lastenhuoneessa on säilytystilaa yllin kyllin upotetuissa kaapeissa.

Kaapistot nielevät edelleen valtaosa myös minun ja Patrikin vaatteista, joten logistiikaltaan ratkaisu ei ole ihan optimaalisin. Jos oltaisiin jäämässä asuntoon pysyvästi, teettäisin kunnon kaapistot myös toiseen makuuhuoneeseen.

Keskimmäisessä kaapissa on piilossa myös meidän televisio. Katsomme sitä vain ja ainoastaan W:n kanssa, joten se sopii lastenhuoneeseen paremmin kuin hyvin. Tätä varten huoneeseen tarvitaan toki siis myös sohva. Hakolan Lazy istuu sinne täydellisesti ja toimii samalla kätevänä varavuoteena, jos täytyy vaikka nukuttaa lapsia.

Varjopuolena on, että olohuone on tällä hetkellä kovin autio. Pitää miettiä hankimmeko sinne vielä toisen sohvan. Tuskin kuitenkaan, sillä suunnitelmissa olisi laittaa tämä asunto luultavasti myyntiin sitten kun koronasta on selvitty.

20200419-02721.jpg

Energistä viikkoa!

It’s a girl!

Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä viiveestä! Viimein pääsen jakamaan uutiset myös täällä blogin puolella. Instagram-tilejäni (@CoterieOfficial ja @CoterieKids) seuraavat ovatkin jo lukeneet, että perheemme on saamassa neljännen odotetun jäsenen <3 Laskettu aika on jo noin kymmenen päivän päästä, joten loppusuoralla ollaan! Ja jotenkin minulla on tunne, että tämä tulokas tulisi ajallaan (W syntyi kaksi viikkoa myöhässä; juuri ennen kuin synnytys olisi käynnistetty), mutta katsotaan miten äidin vaistot osuvat oikeaan. Olemme luonnollisesti innoissamme – tuleva 3-vuotias isovelikin ainakin suurimman osan aikaa, vaikkei varmasti oikein vielä hahmota, mitä on tulossa.

20190904-Coterie-00997.jpg
W:n vanha sänky jo odottamassa uutta tulokasta. Ja kiitokset vielä ihanille kollegoille söpöstä pallosta ja läksiäisistä!

W:n vanha sänky jo odottamassa uutta tulokasta. Ja kiitokset vielä ihanille kollegoille söpöstä pallosta ja läksiäisistä!

Jäin mammikselle vasta tämän viikon alussa, sillä oloni on ollut mainio, ja itseni tuntien tylsistyisin mikäli aika kotona odotellessa venähtäisi liian pitkäksi. Virallisesti Kelan myöntävät äitiyspäivät ovat siis juosseet jo tovin, mutta jokaisella on siis mahdollisuus kuitenkin valita tekevänsä tukipäivinäkin töitä – tällöin menettää Kelan tuen käytännössä kokonaan, mutta saa toki normaalisti palkkaa.

Mammiksella tulee luultavasti postailtua hieman useammin, mutta katsotaan mikä on fiilis. Ja riippuu tietysti täysin uudesta tulokkaasta, miten hyvin hän nukkuu ja miten hyväntuulinen hän on. Toivotaan, että kaikki menee yhtä hienosti kuin W:n kanssa!

Mammiksella saa tehdä sunnuntaisin töitäkin (oudot nämä säännöt!), joten tulen varmasti tekemään myös kuvaustoimeksiantoja eri brandeille. Saa laittaa sanan kiertämään, sillä itseni tuntien kaipaan mielekästä tekemistä vähintään kerran viikossa :)

20190904-Coterie-00903.jpg
W on todella empaattinen lapsi, joten hänestä tulee varmasti maailman paras huolehtivainen isoveli &lt;3

W on todella empaattinen lapsi, joten hänestä tulee varmasti maailman paras huolehtivainen isoveli <3

Näillä näkymin tulen palaamaan myös toimistolle osa-aikaisesti varsin pian. Tulemme hoitamaan pikkuista Patrikin kanssa luultavasti noin yhdeksän kuukauden nurkille kaksin (sen jälkeen harkittava hoitajaa kotiin), mutta sen sijaan, että jonkimpikumpi olisi joko sata prosenttisesti kotona tai töissä, tulemme jakamaan päiviä joustavasti niin, että oma työpanokseni kasvaa vähitellen. Kelan tukikuviot eivät tätä ”vuorottelumallia” tue, mutta uskon, että meidän perheelle tämä on paras vaihtoehto – saamme olla molemmat vauva-arjessa mukana.

En ole juurikaan tehnyt uudelle tulokkaalle hankintoja – mitä nyt muutaman ihanan mekon jo ostanut; niitä on aivan mahdoton vastustaa! Sain myös yhdeltä ystävältäni (kiitos vielä C!) ihania vaaleansävyisiä vauvanvaatteita, joten muutaman ensimmäisen kuukauden hankinnat taitavat olla kasassa.

20190904-Coterie-01008.jpg
Kunnollisia yhteiskuvia Patrikin kanssa emme nyt tällä kertaa saaneet, mutta onneksi muutaman onnistuneen selfien edes &lt;3  Btw, täydellisen värinen beige t-paitani Totemelta.

Kunnollisia yhteiskuvia Patrikin kanssa emme nyt tällä kertaa saaneet, mutta onneksi muutaman onnistuneen selfien edes <3 Btw, täydellisen värinen beige t-paitani Totemelta.

En ole kameran edessä raskausaikana juurikaan viihtynyt… Mutta viikonloppuna oli pakko ottaa itseäni niskasta kiinni, sillä myös W:n odotusajalta on ihania kuvia muistoina, joten tuntuisi epäreilulta, mikäli Rastas ei aikanaan saisi yhtään kuvaa tästä erityisestä ajasta. (Työnimemme Rastas on W:n antama. Kysyimme häneltä nimiehdotuksia, ja toinen vaihtoehto oli Valas, joten pidimme kiinni ensimmäisessä :))

Nyt edessä on toivottavasti 1-2 seesteistä viikkoa pikkuista odotellessa. Ja tietenkin Design week ja Habitare! Jos suinkin olen vielä silloin yhtenä kappaleesta, aion ottaa viikon ohjelmasta kaiken irti, kun on kerrankin aikaa. Eli pysykäähän kuulolla Insta-stoorien puolella :)