kids

Hän on täällä!

Ihana päästä jakamaan nämä iloiset uutiset kanssanne – perheemme täydentyi neljännellä jäsenellä viikko sitten sunnuntaina <3 Kaikki on mennyt todella hyvin ja koko perhe on hurmioitunut uudesta jäsenestään. Erityisen hyvältä tuntuu se, että W:stä on kuoriutunut huolehtivainen ylpeä isoveli. Vähän jännitin etukäteen, miten hän tulee asian käsittelemään.

Pienokaisen syntymän myötä ajatukset tulevat väistämättä pyörimään lähikuukaudet hänen ympärillä (vaikka tarkoitus olisi kyllä kirjoitella suht aktiivisesti sisustusjuttujakin). Joten päätin ainakin nyt hetkeksi palauttaa blogiin erillisen Kids-osion (löytyy jatkossa täältä ja sivun ylänavigaatiosta). Se toimii samaan tapaan kun Renovation-alasivusto, jota päivittelin remontin ollessa käynnissä. Sinne kirjoittamani tekstit eivät siis nouse automaattisesti tähän etusivun pääfeediin, mutta voin tehdä tännekin erikseen yhden kuvan ”minipostauksen”, jossa voin vinkata uudesta Kids-puolen postauksesta. :)

20190921-Coterie-Baby-6days-01502.jpg
20190921-Coterie-Baby-6days-01531.jpg

Toivon, että tällä rakennemuutoksella tämän Interior-osion fokus pysyy selkeämpänä, ja vain pikkuväestä kiinnostuneet voivat käydä sitten lukemassa lisää isoveljen ja pikkuneidin kuulumisia (ainakin mummi, heh) ja hakea inspiraatiota lastenhuoneen sisustukseen.

Kiva myös itseäni varten laittaa tunnelmia ja ensiaskeleita hieman ylös. Sitä muuten yllättävän nopeasi unohtaa millaista se vauvakuplassa eläminen oli. Tulevina aiheina voisi olla ainakin synnytyskertomukseni ja mitä pakata mukaan synnytyssairaalaan (lue: tai pikemminkin mitä ei kannata pakata :)) sekä tietysti ensimmäisen vkn kuulumiset vähän tarkemmin. Saa esittää muitakin toiveita!


Nyt kiiruhdan täällä pikkunyyttini luo, mutta palaan pian ensimmäiseen Kids-postaukseen!

P.S. Vanhat kids-aiheiset tekstit löytyvät täältä. En ole ainakaan vielä keksinyt, miten saisin siirrettyä ne tuolle uudelle sivustolle…

Pikkumiehen peitto & tyyny

20181117Coterie-Familon-03747.jpg

Tervehdys! Toivottavasti sielläkin on ollut mukava viikonloppu. Täällä W on ollut hieman kipeänä, joten emme ole päässeet tuttuun tapaan salille tai leikkitreffeille. Siksi olikin erityisen kiva, kun mummi ja fafa tulivat illalla piipahtamaan. W sai vähän vaihtelua leikkeihin ja me pääsimme Patrikin kanssa todella pitkästä aikaa kaksin dinnerille. Oli ihana uppoutua hetkeksi vain aikuisten jutusteluun.

Pikainen kurkistus tänään kuviin, joita otin Familonille jo tovi äsitten. W sai heiltä ihanan lämpöisen täkin ja tyynyn (kiitos vielä kerran!), ja tuntuu että ne sujahti pikkumiehen huoneen sisustukseen täydellisesti: ei tarvinnut kuin asetella peitto kivasti sänkyyn ja stailaus oli valmis. No juu, pikkuisen asettelin myös noita palikoita ;)  Ja vaikka W:n huone näyttää jatkuvasti about tältä, niin totta puhuen kuvaa varten sommittelua tulee kyllä viilattua hetki jos toinenkin. Vasta valmiista kuvasta näkee, mikä lopulta toimii ja mitä esineettä kannattaa siirtää sentti tai pari mihinkin suuntaan.

20181117Coterie-Familon-03729.jpg
Itse tekemäni pupu oli ensimmäinen W:lle hankittu lelu. &lt;3

Itse tekemäni pupu oli ensimmäinen W:lle hankittu lelu. <3

20181117Coterie-Familon-03733.jpg
20181117Coterie-Familon-03742.jpg
20181117Coterie-Familon-03759.jpg
20181117Coterie-Familon-03776.jpg

Lisäksi saimme Familonilta patjansuojuksen. Siitä erityismaininta: vain toinen pääty on ommeltu patjan muotoon ja toinen pää on jätetty fiksusti suoraksi, jolloin sen saa sopimaan kaikenkokoisiin patjoihin. On ollut taas kyllä tarpeen, kun W vatsa on ollut vähän sekaisin.

Suunnitelmissa olisi huomenna kuvailla jälleen pikkumiehen huonetta – ja toivottavasti sen asukkia myös – sillä sain Familonilta myös kauniit valkoharmaapilkulliset petivaatteet. Eli pysykäähän kuulolla; Instagramiin tulossa luultavasti jo huomenna (eli sunnuntaina) kuvasaalista :)

Leppoisaa sunnuntaita!

* Familonin tuotteet saatu blogin kautta

Winter magic for BabyWallaby

Kaunista lauantaita! Toivottavasti sielläkin on ollut kiva päivä ja pääsitte nauttimaan aurinkoisesta talvisäästä! Aamupäivän leikimme kolmisin kotona ja iltapäivällä juhlimme fafan 60-v. syntymäpäiviä, joten päivä on vierähtänyt täällä perin iloisissa merkeissä.

Tänään palataan marraskuun alun tunnelmiin, jolloin stailasin ja kuvasin BabyWallabylle talvisia promokuvia, joita he voisivat käyttää sekä omilla että jälleenmyyjiensä kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa. Ajatuksena oli saada kuviin ripaus joulufiilistä kuitenkaan sitä liikaa alleviivaamatta.

Olin suunnitellut pari erilaista set-uppia, joissa BabyWallabyn kauniit petivaatteet ja torkkupeitot pääsisivät esiin. Lisäksi tapanani on, että stailaus elää jonkun verran kuvauksen aikana, jotta siitä saisi mahdollisimman monta hieman erilaista kuvaa julkaistavaksi.

Päätimme lopulta ottaa kuvat täällä meillä kotona. Valkoiset lautalattiat, vanhat kauniit peiliovet ja noin 2,8 metriin yltävä huonekorkeus luovat neutraalit puitteet monen tyyppisille kuville. Ainoa mikä vaikeuttaa kuvaamista on tilanpuute. Neliöitä väliaikaiskodissamme on (muistaakseni) vain 67 ja tila jakautuu kolmeen huoneeseen, joten en aina pääse kuvaamaan pidemmällä objektiivillani, joka vaatisi tilaa ympärilleen.

Varsinaiseen kuvaussessioon meni stailauksen jälkeen runsaat kolme tuntia. Se on aikalailla maksimi, jonka pystyy yhtä soittoa kuvamaan keskittyneesti ilman (ruoka)taukoja. Myös BabyWallabyn ”äidillä”, Sanna-Marilla, on pieni poika, joten molempien intresseissä oli saada kuvat tehokkaasti pakettiin. :) Lisäksi aikaa meni suunnittelupalaveriin, stailauksen miettimiseen, kuvissa näkyvien tuotteiden hankkimiseen ja tietenkin kuvien editointiin.

Olin jo aiemmin tehnyt vähän laajempia kuvasarjoja parille ulkomaalaiselle pienelle brandille, mutta tämä oli ensimmäinen varsinainen stailaus- ja kuvaustoimeksianto kotimaiselle brandille, josta sain vähän taskurahaakin. (Niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin äitiyslomalla ollessa voi tehdä töitä sunnuntaisin ilman, että se vaikuttaa tukiin.) Jännitti totta kai hieman etukäteen, josko tilaaja tulee olemaan tyytyväinen… Ja nyt kun kuvia on kypsytellyt mielessä, tekisi jotkut asiat hieman toisin. Mutta kaikkiaan olen lopputulokseen oikein tyytyväinen!

Jäi kaikkiaan todella hyvät fiilikset tästä miniprojektista, joten kiitos BabyWallaby vielä kerran! Olisi i-ha-naa päästä tekemään näitä jatkossakin eri brandeille. <3 Vanhempainrahani (eli noin 10 kk jakso) päättyi toissapäivänä, joten jatkossa ei ole enää tätäkään rajoitetta. Ja itse asiassa yksi vastaava stailaustoimeksianto on juuri nyt työnalla ja kolmas mahdollinen tulossa Tanskasta. Jipii!

P.S. Lisää kuvia löytyy ylänavigosta PORTFOLIO-linkin takaa