renovation

Remonttikuulumisia Hangosta – elo-joulukuu 2023

Hei, Onpa kiva aktivoitua myös täällä remonttiblogin puolella! Tapanani on ollut päivitellä tänne kulloinkin käynnissä olevan remonttiprojektin kuulumisia ja julkaista myös ”raffimpia” ja ei-niin-viilattuja remonttikuvia. Joten ohessa hieman kuvia Hangon kakkoskodin edistymisestä tältä syksyltä.

Paras tapa seurata lomakodin edistymistä on kuitenkin YouTubesta löytyvä Villa Wikberg -vlogi, jonne päivittelen remonttikuulumisia aina, kun jokin isompi kokonaisuus nytkähtää eteenpäin. Ensimmäisessä jaksossa esittelin taloa ennen purkua (älkää kaunistuko!). Toisessa jaksossa kävin läpi mitä purussa paljastui. Ja kolmannessa viimeisimmässä jaksossa pääsimme viimein seuraamaan, miten työmaalla rakentuu jo uutta ja kertaamaan mitä kaikkea olemme tehneet rossipohjaiselle alapohjalle. (Vlogissa käyn tämän läpi huomattavasti tarkemmin kuin tässä, joten sinne vain katsomaan.) Jossain vaiheessa (ehkä jo seuraavaksi?) olisi tarkoitus kuvata myös jakso, jossa avaan Hankoon tulevia ihania sisustusratkaisuja.

Minulla on todella vähän talosta before kuvia, sillä sattuneesta syystä en inspiroitunut juuurikaan kuvaamaan sisätiloja viettäessämme siellä viime kesän. Tämän kuvan otin laittaakseni keittiöstä annetaan -ilmoituksen.
Huomaa 1990-luvun remontissa uusittu madallettu katto sekä lattian muovimatto, jotka molemmat saivat purkutuomion.
Etualan pieni vanha marmoripöytä odottaa vielä puutarhaan pääsyä sekä tyyliin sopivia vanhoja ulkotuoleja.

Yläkerrassa on parin ison huoneen lisäksi neljä tämmöistä makuusoppea. Kaksi niistä on paneloitu ja toiset kaksi odottavat kunnostamista raakatilana. Huomaa päätyseinään mallailtu salmiakin muotoinen ikkuna, joka olisi tarkoitus lisätä julkisivuun.

Talo on rakennettu vuonna 1890, mutta vanhan talon tunnelma oli kadotettu kokonaan edellisten asukkaiden vuonna 1990 toteuttamassa remontissa. Ensimmäiset viikot kuluivatkin edellisessä remontissa lisättyjen materiaalien poistamiseen. Jo pelkkään purkuun kului siis useampi viikko – siitäkin huolimatta, että alapohjan putsaamista varten talolla vieraili imuauto, joka imaisi rossipohjasta kaiken orgaanisen jätteen pois. Poistolistalla oli myös osasta seiniä löytyneet lasikuituvillaiset seinäeristeet sekä seinien vanhat levytykset. Vanhan keittiön, vaatekaapin, suihkukaapin ja osan seinäpaneeleista sain ilokseni annettua vielä eteenpäin toisiin projekteihin. Purkulistalla oli myös hengenvaaralliset keskelle olohuonetta siirretyt portaat.

Tulevan ruokailuhuoneen purku käynnissä. Lattian muovimatto ja levyt jo irrotettu; styroksit yhä paikallaan. Osa seinämateriaaleista purettu. Kattoa kurkattu. Seinistä otettu esiin alkuperäiset kulkuaukot.

Vanha keittiö eli tuleva työhuone. Keittiö on poistettu tuolta takaseinältä. Seinäpaneelit ym. poistettu, mutta lattia vielä purkamatta. Laskettu antiikkipaneelikatto on poistettu ja sen alta paljastui kaunis alkuperäinen paneelikatto. <3

Upeita yksityiskohtia ja 133-vuotiaita materiaaleja. <3

Sisääntuloeteinen. Paneelit seinistä ja madallettu katto purettu. Muovimatto poistettu, mutta muuten lattia vielä purkamatta. Tämä tila tulee muuttumaan täysin, sillä tarkoituksena olisi lisätä vasempaan seinään ikkunoita ja siirtää portaat huoneen päätyyn alkuperäiselle paikalleen.

Purku valmis myös alapohjan osalta. Orgaaninen jäte imetty alapohjasta. Talossa on jännittävä rakenne alapohjassa; ikään kuin kaksinkertainen sokkeli, joka on toiminut eristeenä. Lisää tästä vlogin jaksoissa.

Purku valmis. Alapohja purettu ja putsattu, seinät putsattu hirsiin saakka, madalletut katot ja niiden kerrostumat purettu.

Tulemme vaihtamaan keväällä 90-luvulla asennetut ikkunat kokopuisiin ja vanhan tyylin mukaisiin. Samalla ikkunat palautetaan alkuperäiseen kokoonsa. Nykyiset ikkunat on asennettu vanhojen karmien sisään.

Purun valmistuttua pääsimme viimein rakentamaan uutta. Purun edetessä paljastui, että lattian eristys oli hyvin vajavainen – styrox-levyjä siellä täällä – joten alkuperäisistä suunnitelmista poiketen emme kerta kaikkiaan pystyneet asentamaan uutta lankkulattiaa vain vanhan lattian päälle. Emme kyllä tätä päätöstä tehdessämme ymmärtäneet, miten työläs urakka lattian uusiminen olisi. Näin jälkikäteen jossitellessa olisi varmasti ollut huomattavasti nopeampaa poistaa lattiasta aivan kaikki vanhat rakenteet pois, kuin yrittää vahvistaa vanhoja ja tehdä alapohjasta tyystin puuttuneille tuulensuojalevyille paikkoja nurinkurisessa järjestyksessä… Remontissa käytetyt materiaalit ovat lopulta pieni osa kustannuksista. Se mikä maksaa on työhön kuluvat tunnit. Joten jos suinkin on mahdollista remontoida taloa itse, siinä säästää kyllä todella paljon.

Uutta rakentumassa! Tuplasokkelin väliä täytetty (hiekka vaihdettu foamit-murskeeseen; alla kuitukangas), kissanluukkujen toimivuus ja riittävä ilmanvaihto varmistettu ja rakenteiden vahvistus ja paikkojen teko tuulensuojalevyille käynnissä.

Alla tulevan kylpyhuoneen tilanne kuukausi sitten. Jakotukki on upotettu poistuvaan oviaukkoon.
Testailin styroksilla tulevan lavuaarin paikkaa ja kokoa. Hyvältä näytti!

Ennen joulua pääsimme viimein puhaltamaan alapohjaan uudet puukuitueristeet, mutta tästä lisää seuraavassa postauksessa ja vlog-jaksossa. 😊

Todettakoon vielä lopuksi, että on ollut ilo huomata, että remontti-vlogi on löytänyt kivasti katsojia (kolmannella jaksolla on tätä kirjoittaessa >1,200 katselukertaa). Ja toivottavasti meidän ratkaisuista on jollekin toiselle vanhaa (hirsi)taloa remontoivalle vielä apua! Rehellisesti täytyy sanoa, että valintojen tekeminen tuntuu välillä todella vaikealta. Ja etenkin juuri se, mitä kaikkea on välttämätöntä / järkevää uusia ja mihin taas ei kannattaisi koskea. (Oikeastaan kaikki vastaan tullut on tähän mennessä kyllä purettu: lattiat, kaikki seinämateriaalit hirsirunkoon saakka, sähköt, putket…) Parhaillamme pähkäilemme pitääkö myös välipohjan vanhat materiaalit putsata kokonaan pois (eli rakenteet ensimmäisen ja toisen kerroksen välissä), vai voidaanko jättää ne sinne. Sieltä löytyy monenlaista – hiekkaa, sahanpurua/lastuja sekä sammalta – joten varmin vaihtoehto olisi toki poistaa kaikki. Toisaalta, jos ne ovat säilyneet 133 vuotta hyvinä, miksi poistaa turhaan kuivaa tavaraa..? Tämä on jälleen hyvä esimerkki pohdinnoista, joihin on vaikea löytää yhtä absoluuttista totuutta.

Vaikka meillä on todella osaavat remonttimiehet, olen yrittänyt itse samanaikaisesti tutustua eri materiaalivaihtoehtoihin ja työmenetelmiin. Eli käytännössä olen yrittänyt lukea aiheesta verkosta, jututtanut perinnerakentamiseen erikoistunutta Hannu Rinnettä (Hannu voi bookata yksityiselle konsultoinnille – lämmin suositus!) ja tutustunut hänen seikkaperäisiin ohjeisiin hänen kirjoista ja artikkeleista sekä jututtanut myös perinnerakentamisen some-vaikuttajia sekä materiaalitoimittajia. On tärkeää, että on itsekin vaihtoehdoista perillä, jotta osaa esittää ainakin oikeita kysymyksiä.

Mitään katastrofaalista ei ole tullut onneksi ilmi (koputtaa puuta), vaikka pienoinen shokki on ollut, että lattian tekeminen on vienyt ihan koko syksyn. Vuosi on lopuillaan, eikä meillä ole vieläkään edes lattiaa! Juuri sovimme remonttimiesten kanssa, että he päivittävät aikataulu- ja budjettiarvion loppujen töiden osalta; sen jälkeen ollaan kaikki taas viisaampia. Ja loppuviikosta olisi tarkoitus jättää lattiatilaus; palataan siihenkin vielä omana postauksenaan. Eli hyvällä fiiliksellä remontissa eteenpäin!

Seuraavalla kerralla kerron lisää alapohja eristämisestä eli kuulumisiin!

Viimeistelyä - vk 27

20180717Coterie-01583.jpg

Vähiin käyvät remonttiblogin postaukset – ja hyvä niin. :) Kesäkuussa käytiin voimavarojen äärirajoilla, kun työstin töissä intensiivisesti vuosittaista strategiapäivitystä ja samaan aikaan viimeisteltiin kaikkea uudessa kodissa. Koko vuoden ajan vierailin työmaalla vähintään kerran, useimmiten kaksi kertaa viikossa, mutta nyt loppua kohden tahti kiihtyi ja kävin asunnolla melkein joka aamu tai ilta varmistamassa, että asiat etenevät kuten pitääkin. Samanaikaisesti piti vielä pakata edellisen kodin tavarat, laittaa jotain juttuja myyntiin ja tehdä loppusiivous. Puuh. Tällä viikolla olen päässyt viettämään ensimmäistä lomaviikkoa, ja se on tuntunut i-h-a-n-a-l-t-a!  

Viimeisinä tehtävinä ennen muuttoamme viimeisteltiin lattia- ja ovilistat, asennettiin kaikki pistorasiat ja käsiteltiin lattia vielä kolmannen kerran. Listojen asennuksesta kirjoitinkin jo aiemmin (suora linkki tässä). Varsinainen asennusvaihe meni ihan kivasti, mutta viimeistelyyn paloi todella paljon tunteja eikä vieläkään ole täysin valmista. Miehet olivat valinneet tummanharmaan(!?) tasoitteen, koska se kuulemma ei kutistu kuivuessaan ja vähentää halkeamia. Kääntöpuolena oli, että edes kolme maalikerrosta ei riittänyt peittämään harmaita alueita. :(  Ja tasoitettavaa oli tällä kertaa vielä enemmän kuin edellisessä asunnossa. Vanhassa asunnossa seinät ovat aina vähän vinoja ja 28 senttiä korkeat jykevät listat kun eivät anna yhtään periksi…  Joten kaikki listat pitää käydä vielä kertaalleen läpi tasoittaen ja maalaten.

Lisäksi pääsisäänkäynnin sisäovien ympäriltä puuttuu listat vielä kokonaan. Samoin kakkosoven minieteisestä oli unohtunut jalkalistat. Ja wc:n ovi ei mene kiinni kuin voimalla, joten sitä on pakko vielä hioa. Ja yksi ikkunaruutu pitää puhdistaa maaliroiskeista ja asentaa paikalleen. Ja vihoviimeiseksi tulee käydä ihan koko asunto läpi ja korjata pieniä kolhuja ym. Esimerkiksi parissa kohtaa on seinissä liimaa lattia-asentajien jäljiltä ja eteisessä tumma kädenjälki keskellä seinää.

Note to self: Ensi kerralla asennamme lattian ennen seinien lopullista maalikerrosta. Olen nyt kahdesti kokeillut näin päin, että maalaamme ensin kaiken ja lattia tehdään viimeisenä. Ja molemmilla kerroilla olen manaillut jälkikäteen, kun seinät ovat tuhriintuneet. Eli vaikka työmiehet kuinka lupaisivat varoa lopullisia seinäpintoja, ei siihen voi yhtään luottaa.

Muuttokuorma kannettu, jee!

Muuttokuorma kannettu, jee!

Toinen muistutus itselleni liittyen listoihin: Ensi kerralla kannattaa ottaa listat vain pohjamaalattuna. Ja täytyy itse perehtyä eri tasoitevaihtoehtoihin ja niiden ominaisuuksiin paremmin. Valinnassa tulee huomioida paitsi väri, mahdollinen kellastuminen ja miten maali tarttuu tasoitteen päälle.

Pistorasiat pääsimme asentamaan sen jälkeen kun lattialistat olivat paikallaan (sillä rasiat asennettiin listojen läpi). Miehet olivat roilanneet niitä varten pyöreät aukot seiniin, jotta rasiat saatiin upotettua osin seinään. Muuten ihan hyvä, mutta itse rasiat olivat kulmikkaat. Eli jälleen oppimisen paikka. Lisäksi rasiat oli roilattu muutaman sentin liian alas, joten uudella roilauskierroksella korjattiin tämäkin. Schneiderin Exxact-rasiat asensimme lopulta vaakaan; näytti paremmalta niin. Paitsi yhdessä kohdassa joudumme ilmeisesti laittamaan kaksi rasiaa vierekkäin pystyyn listojen rei’ityksestä johtuen. Eli jälleen muistilappu itselleni: Ensi kerralla pitää valita pistorasiamalli ajoissa ja rasia rasialta miettiä sellaiset kohdat, joihin tulee enemmän kuin yksi pistorasia tai vaikkapa atk- ja tv-johtojen paikkoja vierekkäin. Vähän mallista riippuen eri merkeillä on erilaisia yhdistelmärasioita, joten johtojen paikat pitää olla millilleen oikein.

20180717Coterie-01575.jpg
Pojat kasaamassa keittiön pöytää. Palataan tähän kaunokaiseen omana postauksenaan vielä!

Pojat kasaamassa keittiön pöytää. Palataan tähän kaunokaiseen omana postauksenaan vielä!

Kuulostaa pikkujutuilta – ja niin onkin – mutta tämmöistä yksityiskohtien miettimistä remontti vaatii, mikäli haluaa todella huoliteltua jälkeä. Ja vielä en ole tavannut sellaisia työmiehiä, jotka miettisivät kaiken proaktiivisesti itse läpi.  

Myös keittiön ja kylpyhuoneen tasot asennettiin viime viikolla ja sen jälkeen myös asunnon hanat, asianpesu- ja pyykinpesukone. Mutta palataan näihin vielä vaikka toinen kerta. :)

Helteistä päivää!

P.S. Olisi ihana kuulla, millaisia remonttiprojekteja teillä on kesken! Eli kiva jos jätätte viestiä ja vinkkejä, mikäli niitä voi seurata jostain. :)

Säätöä ovien kanssa - vk 26

20180628Coterie-01393.jpg

Tervehdys! Ihan hirmuinen säätö ollut tällä viikolla ovien kanssa! Vaikka kuinka yritin miettiä kaiken etukäteen (kuinka paljon lattia tulee nousemaan, minkä ovien läheisyyteen tulee mattoja, mihin tarvitaan hyvä ilmanvaihto, mihin suuntaan ovien on järkevintä aueta, mihin tarvitaan lukko, millaiset painikkeet jne. jne.), niin aika moni asia tuntui menevän silti metsään.

Kolmeen ovista tehtiin uudet karmit ja kaksi näistä uusista karmista osoittautui liian paksuiksi. Kysyin remonttimiehiltä arvion seinien lopullisesta paksuudesta ja heittoa tuli sentti. Note to self: tee ensi kerralla mielummin liian kapeat kuin liian paksut karmit. Nyt yritetään kikkailla ovilistojen avulla liian paksuja karmeja piiloon.

20180628Coterie-01366.jpg
20180628Coterie-01367.jpg

Lisäksi kaikki ovet olivat karmeineen liian korkeita niille jätettyihin aukkoihin. Tiedossa oli, että lattia tasoitetaan 9 mm paksulla koivuvanerilla ja sen päälle tulee 15 mm korkea parketti ja noin milli liimaa. Mutta selvästikin tämä oli alakanttiin. Ilmeisesti väliin on tullut ennakoitua enemmän tasoitetta. Tai mittaus on pettänyt jossain kohti.

Ne ovet, joihin tuli uudet karmit, on pidetty alkuperäisessä mitassaan eli olemme suurentaneet niiden aukkoja seinissä. Ja niitä ovia, jotka tulevat vanhoihin karmeihin, on pitänyt leikata hieman alalaidasta. Ei kuulosta äkkiseltään niin vaativalta toimenpiteeltä, mutta kun kaikissa ovissa on lattianrajassa sellaiset metallipiikit... Joten tästäkin itselleni muistutus: Ovien aukot kannattaa suosiolla arvioida pari senttiä liian korkeiksi, sillä mahdollisen ylimääräisen raon saa kyllä helposti ovilistan taakse piiloon. Toisinpäin korjausliike on huomattavasti työläämpi.

20180628Coterie-01373.jpg
20180628Coterie-01371.jpg

Suurin haaste on liittynyt ovien vinouteen. 112-vuotiaat massiivipuuovet kun eivät ole koskaan ihan luotisuorat. Joten ainakin yhtä ovea joudumme vielä hiomaan kantista, vaikka siinä kaunis maalipinta jo päällä onkin.

Ovien värisävystä kirjoitin jo viime kerralla. Niissä on käytetty Tikkurilan ammattilaismaalia Diccoplast 30 White, mikä on omaan silmääni hivenen turhan lämpöiseen taittuva. Eli tästäkin muistutus itselleni: Koordinoi ensi kerralla ovien värisävy paremmin.

Kaikesta avautumisesta huolimatta ovista tuli mielettömän kauniit! Nämä vanhat ovet ovat yksinkertaisesti vain niin upeita, joten hymyssä suin säädän niiden kanssa hieman asennusvaiheessa; ehdottomasti kaiken vaivan arvoisia!

20180628Coterie-01394.jpg
20180628Coterie-01397.jpg

Kaikki muut ovet ovat asunnon alkuperäisovia, paitsi tuo yllä näkyvä seiniin nojaava pariovi, joka asennettiin olohuoneen ja lastenhuoneen väliin. Alkuperäinen ovi olisi ollut suunnilleen saman levyinen, mutta koostui komesta palasesta (vastaava on vielä meidän makuuhuoneessa). Klassinen pariovi sopii tähän kuitenkin fiilikseltään paremmin. Löysin tämän kaunokaisen vastaavasta jugendasunnosta Krunikasta ystäväni uudesta kodista. (Kiitokset vielä kerran muru tätäkin kautta! <3)

Nyt nukkumaan!