My spiky kitchen friends

Cactus mania -postauksessani lupasin palata kaktusteemaan vielä omin kuvin. Meille näitä piikikkäitä ystäviä on kertynyt kaikkiaan yksitoista kappaletta (+ kolme muuta isompaa viherkasvia). Kasvit tuovat kotiin kaipaamaani lämpöä, joten en laittaisi pahakseni, vaikka niitä olisi vieläkin enemmän!

Kaktuksista pienimmät koristavat keittiön saareketta. Keittiötasot ovat lumivalkoista coriania, joka taipuu lähes rajatta. Niinpä hyödynsimme tämän teettämällä tasoon noin 21 senttiä syvän ja 80 senttiä pitkän syvänteen, jonka mitoitin tarkkaan Cult Designin kaksiosaisten Evergreen-kasvatusruukkujen mukaan.

Coterie-2-DSC00854.jpg

Niin ja ohessa tosiaan pitkästä aikaa laajempi kuva keittiöstämme. Saarekkeeseen katseilta piiloon on sijoitettu uunin ja mikron yhdistelmä, induktioliesi sekä tasosta nouseva liesituuletin. Takaseinällä on puolestaan integroitu jääkaappi-pakastin sekä astianpesukone. (Palaan keittiölaitteisiin vielä omassa postauksessaan.) Laskutilaa ei ole hirveästi, mutta tarpeeksi. Ja kattoon saakka ylettyvät kaapit nielevät sisäänsä to-del-la paljon tavaraa. Myös kierrätykselle on varattu oma alakaappinsa. On ihanaa kun ei tarvitse pitää erillisiä keräyspaperipinoja näkyvillä, kuten edellisessä asunnossa.

Viikko takaperin kaktukset kyllä muuttivat hetkeksi keittiön ikkunasyventeelle. En ole lopputulokseen kuitenkaan täysin tyytyväinen, joten pikkukaktukset saavat palata piakkoin takaisin saarekkeen uumeniin. :)

Valko-punasaviset kaksiosaiset ruukut / White-terracotta pots – Cult Design
Harmaa pussukka / Grey paper bag – Uashmama (30€ from Formverk) 
Tummanharmaan pyöreät ruukut / Dark grey pots – Hay (from Formverk)

Our kitchen top is made of Corian, which is a very flexible material and allows basically all shapes without any visible joints. So we decided to use this opportunity and embedded 21 cm deep and ca. 80 cm wide “basin” to the top for various indoor plants. Originally we dreamed about having salads, basil, and other herbs there, but with our “green thumbs” cactuses will have to do. :)

Energistä viikkoa! / Have a cheerful week!