Pop Å Turussa

Olipa onnistunut miniloma Turussa! Suunnattiin autonnokka länttä kohti torstaiaamuna, ja löydettiin aivan ex tempore Pop Å:n omistajien kautta heidän toinen ihana vuokra-asunto jokirannasta majapaikaksi. Paikka oli niin kiva, että päätettiin jäädä vielä toiseksikin yöksi. Ja voi miten paljon ehdimmekään nähdä reilussa kahdessa vuorokaudessa!

Pop Å:sta on vilahdellut kuvia tiheään seuraamillani Instragram-tileillä (kiitos vinkistä mm. Anne Melander ja Mari Kekäle), joten olihan sitä otettava selvää, mistä on kyse. Kyseessä on Humalistonkatu 14:ssa ns. Thomanderin talossa sijaitseva kokonaisuus, johon kuuluu lifestyle-myymälä, showroom sekä vuokrattavissa oleva asunto. Matkaa Aurajoelta kertyy viiden korttelin verran ja esimerkiksi kirjastolta reilun kilometrin, joten matka taittuu kävellen vartissa.

Yli satavuotiaan puutalon alakerrassa sijaitseva myymälä on auki lauantaisin 11-16 sekä satunnaisesti sovittaessa muulloinkin. Valikoimista löytyy kotimaisia brändejä mm. Be designin hyllyt ja naulakot, Cozyn kirjoja, Hetkisen kosmetiikkaa, Mayn-käyttötuotteita, Finarten tyynyjä sekä muita erilaisia piensisustustuotteita; tilauksesta myös mm. Finarten matot ja Madebychoicen kauniit huonekalut.

Toisessa kerroksessa sijaitsee kokonaisuuteen kuuluva sataneliöinen asunto, joka on sisustettu pitkälti yllä mainituin brandein. Asuntoon suorastaan tulvii valoa suurista ikkunoista ja keittiön pöytälevyä myöten valkoinen sisustus korostaa valoisuutta entisestään.

20200720-.jpg
20200714EteinenJaOh-.jpg
20200720--3.jpg

Matto Finarte. Pöydänjalat BEdesign. Tuolit mm. Made by Choice

Kaksi yllä olevaa kuvaa Pop Å:n Insta-feedistä.

Kaksi yllä olevaa kuvaa Pop Å:n Insta-feedistä.

Sisustuksellisesti asunnon onnistunein valinta on keittiön pöydän ympärille koottu tuoliryhmä, johon kuuluu mm. ihanat Made by Choicen mittasuhteilla leikittelevä Goma sekä suosikki sisustussuunnittelijani, Joanna Laajiston suunnittelma Airisto-penkki, jota voi käyttää myös sivupöytänä. Voi kun syntyi hirmuinen hinku etenkin tuohon jälkimmäiseen! Toisena sisustuksellisena valopilkkuna mainitsen keittiön taideteokset, jotka ovat Kirsimaria Törösen siveltimestä.


Asuntoa voi vuokrata mm. erilaisiin tilaisuuksiin ja kuvauksiin sekä myös lyhytaikaiseen yöpymiseen. Vuorokausihinta asunnolle lähtee 145 eurosta ja sitä voi vuokrata joko Airbnb:n kautta tai Pop Å:n omistajien kautta (yhteystiedot täällä).

Turku kuuluu jokavuotisiin kesäkohteisiimme ja jok’ikinen kesä olen tuskaillut kaupungin heikon hotellitarjonnan kanssa. Tarjolla on vain asiakasomistatarroilla kuorrutettuja ketjuvaihtoehtoja, joten mahtavaa, että Pop Å:n naiset tuovat tarjontaan tasokasta vaihtelua!

Keittiö Kitzen ja tasot Durat

Keittiö Kitzen ja tasot Durat. Liesi Savon Bora basic

Metallinen vaaterekki Pop Å:n omasta mallistosta

Metallinen vaaterekki Pop Å:n omasta mallistosta

Mikäli reissu Turkuun on suunnitteilla, kannattaa kurkistaa Instagram-tilini highlightseista kaupungin mukaan nimetty kansio. Tallensin sinne kivoimmat kahvilat, kaupat ja nähtävyydet. Ja vinkatkaa ihmeessä alle, minne allekirjoittaneen kannattaisi suunnata seuraavalla visiitillä! Luulen, että täytyy palata jo ennen ensi kesää, kun on nyt näin ihana asuntokin tiedossa.

Majoittumisesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.