Keittiösuunnitelmia

20180203-08399.jpg

Tänään kurkistetaan meidän tulevaan keittiön. Postauksen kipinänä toimi kaunis rendaus eli varsin aidon näköinen tietokonemallinnus, jonka sain kaapistot toteuttavalta Kitzeniltä.

Inspiraationlähteinä tulevalle keittiölle on toiminut meidän vanha keittiö sekä Pinterest. Vanhassa keittiössä oli paljon hyvää, josta halusimme pitää kiinni (kuvia löytyy mm. tästä vanhasta postauksesta sekä tästä Pinterest-kansiosta). Etenkin saareke ja siihen sijoitettu liesituuletin osoittautuivat nappivalinnoiksi jo edeltävässä keittiössä. Oli kiva kokkailla muihin huoneessa olijoihin päin eikä eristäytyä lieden ääreen.

keittio02.jpg
 Upea kokonaisuus - valaisinta myöten! Kuvat Pinterest

Upea kokonaisuus - valaisinta myöten! Kuvat Pinterest

Myös kaapistojen moderni linja tulee jatkumaan uudessa keittiössä. Itse olisin ollut valmis kokeilemaan myös vähän koristeellisempaa tyyliä, joka on ollut pinnalla jo tovin. Patrikille modernit kaapit olivat kuitenkin todella tärkeät ja minullekin ne kävivät, joten lopputulos oli selvä. Ja asuntoomme tulee niin paljon jo muita koristeellisia elementtejä (kattolistat, rosetit ja näyttävät jalkalistat), että simppelit kaapistot tuovat kaipaamaamme kontrastia.

Kaappien korkeutta mietimme hetken ja Kitzenin Heini myös haastoi meitä siinä (niin kuin hänen toivoinkin tekevän). Ja luultavasti emme varmaan olisi ottaneet jälleen kattoon saakka ulottuvia kaapistoja, ellei keskellä seinustaa olisi kulkenut taloyhtiön paksuja vesiputkia. Kipsilistojen takia kaikenlaiset koteloinnit näyttävät todelle pöhköiltä, joten ainoa järkevä vaihtoehto oli upottaa putket kaapiston sisään. Kokopitkät kaapit näyttivät edellisessäkin kodissa hyviltä, joten olen luottavainen näidenkin suhteen.

Kaksi edeltävää keittiötäni ovat olleet valkoisia – ensimmäinen korkeakiiltoinen ja viimeisin mattavalkoinen – joten nyt oli aika kokeilla jotain uutta. Kovin villeiksi emme värivalinnoissa vieläkään ryhtyneet, sillä kaappien sävy on todella vaalea harmaa. Sävyn valitseminen on ollut varmasti projektin vaikein osa ja lopputulos jännittää vieläkin. Tuliko valittua liian vaalea sävy? Mitä jos se näyttää vain likaisen valkoiselta? Pitäkää peukkuja!

Tasot tulevat olemaan ohutta vitivalkoista Hi-Macs-kivikomposiittia – aivan vastaava kuin viimekertainen Corian. Se osoittautui todella helppohoitoiseksi ja lumenvalkoinen antaa keittiöön raikkaan tunnelman.

 Here it is! Tosin huomattavasti lähempänä vasemmalla näkyvää toista uloskäyntiä. Tilaamme yleensä ruokatarvikkeet suoraan kotiin, joten kätevää kun kauppakassit saa nyt suoraan jääkaapin eteen :)

Here it is! Tosin huomattavasti lähempänä vasemmalla näkyvää toista uloskäyntiä. Tilaamme yleensä ruokatarvikkeet suoraan kotiin, joten kätevää kun kauppakassit saa nyt suoraan jääkaapin eteen :)

Eroavaisuuksiakin edeltävään kaapistoon löytyy. Mm. saarekkeen muotoilussa on haettu hieman keveämpää ja modernimpaa linjaa, ja siinä on myös aiempaa enemmän säilytystilaa. Palataan yksityiskohtiin viimeistään kun kaapiston on asennettu! Mikäli kaikki menee nappiin, voisi asennus alkaa maaliskuun puolivälissä.

Ihanaa viikonloppua ja palataan huomenna luultavasti vielä remonttiblogin puolella!