Parketinasennus käynnissä! – Viikon 21 iloiset remonttikuulumiset

20180526Coterie-01046.jpg

Kello on jo puolenyön, mutta olen niin fiiliksissä remontin edistymisestä ja uudesta lattiasta, että pakko päästä kirjoittamaan viikoittainen päivytys. Alkava viikko on töissä varsin kiireinen, kun esittelemme ensi kevään malliston, joten viikolla tätä hetkeä ei tule löytymään. 

Parketinasennus käynnistyi siis maanantaina. Ihan täyttä päivää ei ole päässyt tekemään, mutta meidän makuuhuone ja ehkä noin kolmannes keittiöstä on saanut kauniin tammimosaiikin ylleen. Kyseessä on Timberwisen uniikki uutuus, Harri Koskisen suunnittelema Kolmio. Olen niin tyytyväinen, että uskalsimme valita vähän poikkeavan lattian, vaikka olinkin pitkään ensin kypsytellyt klassista kalanruotoparkettia. Lattiassa yhdistyy upealla tavalla perinteikäs arvokas kuvioparketti ja uusi muotoilu. Lattia on kaunis kuin koru! Sisustus saa jäädä väljäksi ja minimalistiseksi, jotta lattia pääsee oikeuksiinsa.

No mutta takaisin varsinaiseen aiheeseen eli remontin edistymiseen. Palaan sekä lattiavalintaan että asennukseen vielä erillisinä postauksinaan; tätä ei voi vain kevyesti sivuuttaa täällä remonttiblogin puolella :)

20180526Coterie-01013.jpg
20180526Coterie-01053.jpg
20180526Coterie-01027.jpg
20180526Coterie-01065-2.jpg
20180526Coterie-01074.jpg
 Master bedroom on jo kauttaaltaan parketin peitossa.

Master bedroom on jo kauttaaltaan parketin peitossa.

Kaikki maalaustyöt alkavat nyt olla paketissa. Joitain pieniä naarmuja ja kolhuja oli kyllä tullut muutamaan kohtaan ilmeisesti telineitä ym. pois kantaessa. Pitää miettiä korjataanko ne nyt, vai odotetaanko että olemme muuttaneet ensin.

Yksi ikkunaruutu puuttui ja yhdessä toisessa on pieni särö; pitää miettiä pitäisikö senkin lasi vielä korjata. Lisäksi keittiön pienestä tuuletusikkunasta puuttui hakaset, joilla sisimmäinen ikkuna pysyy kiinni. Ja pääsisäänkäynnin sisäovi on vielä muualla maalattavana. Eli aika pikkujuttuja siis enää.

20180526Coterie-Lastenhuone.jpg

Pikkumiehen huoneen ikkunaruudut on saatu korjattua; ihanaa kun sinne pääsee taas kaunis valo. Nämä kapeat, korkeat tuplaikkunat yllä ovat suosikkejani. <3 Huomaa vasemmassa kuvassa seinänreunustalla myös pala jalkalistaa. Näyttää tosi kivalta!

Kylpyhuoneen kattokin on nyt ihan valmis (alla); sinne tuli viisi tosi kivaa upotettua kulmikasta spottia sekä peilin eteen vielä led-nauha. Palaan näihinkin jahka olemme muuttaneet. Kaakelikeskuksen valkoista kalanruotolattia hehkutin jo viimeksi; näyttää omaan silmääni super raikkaalta.

20180526Coterie-wc.jpg
20180526Coterie-01093.jpg

Yllä yksi lempparinäkymiäni asunnossa. Kesäistä viikkoa!

Yhteistyö: Timberwisen parketista on saatu alennusta kuvamateriaalia vastaan.