our baby

Hän on täällä!

Ihana päästä jakamaan nämä iloiset uutiset kanssanne – perheemme täydentyi neljännellä jäsenellä viikko sitten sunnuntaina <3 Kaikki on mennyt todella hyvin ja koko perhe on hurmioitunut uudesta jäsenestään. Erityisen hyvältä tuntuu se, että W:stä on kuoriutunut huolehtivainen ylpeä isoveli. Vähän jännitin etukäteen, miten hän tulee asian käsittelemään.

Pienokaisen syntymän myötä ajatukset tulevat väistämättä pyörimään lähikuukaudet hänen ympärillä (vaikka tarkoitus olisi kyllä kirjoitella suht aktiivisesti sisustusjuttujakin). Joten päätin ainakin nyt hetkeksi palauttaa blogiin erillisen Kids-osion (löytyy jatkossa täältä ja sivun ylänavigaatiosta). Se toimii samaan tapaan kun Renovation-alasivusto, jota päivittelin remontin ollessa käynnissä. Sinne kirjoittamani tekstit eivät siis nouse automaattisesti tähän etusivun pääfeediin, mutta voin tehdä tännekin erikseen yhden kuvan ”minipostauksen”, jossa voin vinkata uudesta Kids-puolen postauksesta. :)

20190921-Coterie-Baby-6days-01502.jpg
20190921-Coterie-Baby-6days-01531.jpg

Toivon, että tällä rakennemuutoksella tämän Interior-osion fokus pysyy selkeämpänä, ja vain pikkuväestä kiinnostuneet voivat käydä sitten lukemassa lisää isoveljen ja pikkuneidin kuulumisia (ainakin mummi, heh) ja hakea inspiraatiota lastenhuoneen sisustukseen.

Kiva myös itseäni varten laittaa tunnelmia ja ensiaskeleita hieman ylös. Sitä muuten yllättävän nopeasi unohtaa millaista se vauvakuplassa eläminen oli. Tulevina aiheina voisi olla ainakin synnytyskertomukseni ja mitä pakata mukaan synnytyssairaalaan (lue: tai pikemminkin mitä ei kannata pakata :)) sekä tietysti ensimmäisen vkn kuulumiset vähän tarkemmin. Saa esittää muitakin toiveita!


Nyt kiiruhdan täällä pikkunyyttini luo, mutta palaan pian ensimmäiseen Kids-postaukseen!

P.S. Vanhat kids-aiheiset tekstit löytyvät täältä. En ole ainakaan vielä keksinyt, miten saisin siirrettyä ne tuolle uudelle sivustolle…

Unikoulu – Osa 2: Kokemuksia ja tuloksia

Rauhallista torstai-iltaa! Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa unikoulun aloittamisesta, joten on luonteva aika pysähtyä ja tarkastella millaisia tuloksia olemme saaneet ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut arkeemme. Ensimmäisen taustaa ja valmistautumistamme kartoittavan osan voi lukea täältä.

Jotta kirjoitukseni ei venyisi mahdottoman pitkäksi, kirjoitan suosiolla vielä kolmannen postauksen unikoulumme perusperiaatteista. Todettakoon kuitenkin jo, että kantavana ajatuksena on ollut, että herätän W:n kahdesti yössä maidolle. Moni puolivuotias pärjäisi vähemmällä, mutta koska W:n painokäyrä on ollut alavireinen, koin tämän meille turvallisimpana ratkaisuna. Oleellisena erona entiseen on, että minä herätän W:n eikä hän minua. Jos hän itkee, hänelle ei tarjota maitoa, vaan hänet rauhoitetaan uneen ilman rintaa. Korjaan: Pieni mies oppii itse nukahtamaan ilman rintaa tai minun kylkeä.

Kaikkien tuotteiden tiedot näet @CoterieKids:n Instagram-tililtä :)

Olemme olleet äärimmäisen iloisia siitä, miten nopeasti saimme unikoululla tuloksia! Ja miten pienillä itkuilla selvisimme. Ensimmäisenä yönä W heräsi itse kolmesti (ja tämän lisäksi minä herätin hänet kahdesti maidolle). Eli viisi herätystä yhteensä. Itkut kestivät pisimmillään yöllä 20-25 minuuttia. Ja ei mitään hysteeristä itkua, vaan enempi turhautunutta itkua. Rahoitimme hänen sylissä ja laskimme takaisin vuoteeseen. Olimme koko ajan sängyn vieressä tukena.

Toisena yönä herätän hänet sovitusti jälleen syömään 22.30 ja 02.00 ja ensimmäisen kerran pikkumies herää itsenäisesti vasta 4.34. Aamuyön tunteina herätyksiä tulee kaikkiaan kuitenkin vielä kolme, eli jälleen viisi heräämistä yhteensä. Niistä viimeisin on 45 minuuttia, ja itku yhtyy välillä suht kovaksikin. Rauhoittelen jälleen sylissä pitäen.

Kolmantena yönä syötän taas normaalisti 22.30 ja 02. Ja seuraavan kerran havahdun vasta 5.53 kun pikkumies tuhisee kainalossani. Ups, äiti oli nukahtanut kesken syötön. Koen silti riemuntunteita, sillä aamuyön heräilyjä ei ole ollut. W jatkaa vielä unia rauhallisena kymmentä yli seitsemään.

Sekä neljäntenä että viidentenä yönä heräämisiä tulee kaksi. Kunnes odottamamme hetki koittaa kuudentena yönä: herätän W:n jälleen syömään 22.30 ja 02 – ja sen jälkeen herään vasta 6.30 pikkumiehen kevyeen jokelteluun! Tämän jälkeen melkein kaikki yöt ovat menneet niin, että W ei herää öisin itse kertaakaan. Parina yönä hän on saattanut herätä kuuden tienoilla, mutta olen saanut hänet jatkamaan unia suhisemalla sängystä. Jos hän on herännyt puoli seitsemän jälkeen, en ole edes yrittänyt uudelleennukahtamista, vaan ryhtynyt aamupuuhiin. Yleensä unta riittää kuitenkin seitsemän tienoille. Nukkumaan hän käy noin kahdeksalta, joten yksitoista tuntia on jo kelpo määrä.

Entä miten öiden rauhoittuminen on vaikuttanut arkeemme? Isään ei juuri mitenkään, sillä hän ei osallistunut yöheräilyihin ennenkään. Itse olen huomattavasti energisempi. Kuten ensimmäisessä osassa kirjoitin, tunnin-puolentoista välein tapahtuvat heräilyt veivät nopeasti mehut… Nukun yhä kyllä liian vähän, sillä yöunien laadun parannettua olen taas lipsunut nukkumaanmenoajankohdassa… Mutta selviän nykyisillä kuuden tunnin unillakin hienosti. (Pidemmän päälle tämä ei kyllä ole terveellistä, joten pakko tsempata tässä taas.)

Suurin ja ylivoimaisesti ilahduttavin muutos on tapahtunut pienessä miehessämme! En tiedä mikä on syventyneen unen vaikutus ja mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ikää ja sitä kautta aktiivisuutta tulee luonnostaan lisää, mutta W on ollut to-del-la hyvällä tuulella päivisin! Hän höpöttelee, jokeltelee ja hihittelee huomattavasit enemmän ja huojuu konttausasennossa yrittäessään päästä liikkeelle. :) Yhtäkkiä hän ei enää tunnu vauvalta vaan ihanalta energiseltä pieneltä pojalta. <3

Olen niin kiitollinen Unijunan Liisa Niskakankaalle, jolta saimme täsmälliset ohjeet unikoulun pitämiseen! Netti on pullollaan (ristiriitaisia) neuvoja, joten päätimme Patrikin kanssa jo alkuvaiheessa, että jos unikoululle tulee tarvetta, sijoitamme hieman asiantuntijaan, joka on kouluttautunut aiheeseen, perehtynyt laajasti aihetta sivuaviin tutkimuksiin ja joka on oman kokemuksensa kautta oppinut, mikä toimii parhaiten. Lopulta toteutimme Unikoulun Liisan kanssa blogiyhteistyön merkeissä, mutta olisimme päätyneet häneen joka tapauksessa.

Mainittakoon vielä, että viikon verran olemme pitäneet myös päiväunikoulua. Siinä meillä on vielä hieman harjoittelemista. Mutta palataan siihenkin luultavasti omana postauksenaan. Tälle viikolle luvassa vielä postaus jouluisista sisustushankinnoista. Eli kuulumisiin!

P.S. Olisi kiva kuulla teidän unikoulukokemuksista :)

Unikoulu – Osa 1: Valmistautuminen

Tätä kirjoittaessani on perjantain marraskuun neljäs päivä ja kello on seitsemää yli kahdeksan illalla. Kyseessä on ensimmäinen ilta reiluun kuuteen kuukauteen, kun en ole nukuttamassa pikkumiestämme. Runsaan vartin olen kuunnellut makuuhuoneesta vaikeroivia, turhautuneen kuuloisia äyyyy-ääniä, mutta nyt ne yhtäkkiä loppuvat. W on unessa oletan. Hän on nukahtanut omaan sänkyynsä, ilman äitiä ja ilman maitoa isän silittelyyn. Vielä muutama hajanainen parkaisu ja isän rauhoittava suhina. Shh, shh.

Kunnes hetken hiljaisuus katkeaa yhtäkkiä voimistuvaan itkuun. Huomaan miten ajatukseni harhailevat. Tekisi kamalasti mieli juosta makuuhuoneeseen, ja ottaa W syliini. Olemme kuitenkin sopineet, että isä vastaa yksin illan ensimmäisestä nukutuksesta.

Mutta palataan vielä ajassa taaksepäin. Ensimmäiset viisi kuukautta W nukkui varsin hyvin. Hän kävi nukkumaan noin klo 20 ja rintaa hän pyysi ensimmäisen kerran noin klo 24 sekä vielä noin 03 ja 05. Muutamalla öisellä herätyksellä pärjäsin oikein hyvin enkä kokenut itseäni päivisin väsyneeksi. Viiden kuukauden kohdalla tilanne kehittyi kuitenkin äkisti huonompaan suuntaan. Öisiä herätyksiä olikin yhtäkkiä 4-7 joka yö, ja W rauhoittui vain rinnalle. Tajusin kyllä mihin tilanne oli kehittymässä. Tai mitä pikemminkin oli jo tapahtunut: W:lle oli syntynyt uniassosiaatio rinnasta. Eihän hänellä oikeasti nälkä tunnin välein ollut, mutta hän tarvitsi rinnan suuhunsa pystyäkseen nukahtamaan.

Voin kertoa, että tunnin-kahden välein tapahtuvat heräilyt vievät nopeasti mehut. Siitäkin huolimatta, että uskon sietäväni väsymystä poikkeuksellisen hyvin. Patrik on taas toisesta ääripäästä – hän ei kykene väsyneenä toimimaan lainkaan. Niinpä minä olen vastannut meillä kaikista yöheräilyistä yksin.* En myöskään ole voinut ottaa ikinä päikkäreitä, sillä W on tottunut nukkumaan päivisin ulkona joko manducassa rintarepussa tai kärrytellessä. On selvää, että tarvitsemme apua. Niin yö- kuin päiväunien kanssa. **

*Välikommentti: Kello on 20.28 ja itku päättyy. Ihanaa.

** Aivastan keititössä. Äyy, äyy, äyy. Voi hemmetti mietin. Onneksi isän “ei hätää, ei hätää” rauhoittaa pikkumiehen hetkessä. Haen tyynyn äänenvaimentajaksi seuraavan aivastuksen varalta.

Kaunis puinen juna pieneltä brittimerkiltä Happy Little Folks

Otan yhteyttä Unijunan Liisa Niskakankaaseen, josta olen lukenut perheystävämme, Laura Anderssonin, kirjoittamasta kirjasta ”Voit nukkua”. Liisa on arvostettu unikonsultti, joka on perehtynyt pienten lasten unipulmiin. Ihanaa, että tällaista apua on nykyään saatavilla!

Tapaamme Liisan muuttomme jälkeisenä aamuna. Olen pakannut muuttolaatikoita edellisyönä neljään, ja torkkunut sen jälkeen muutaman tunnin (unista ei voi puhua, sillä aamuyöstä vauvat heräilevät tiheimmin). Ja rikkinäisen yön jälkeen kantanut päivän muuttolaatiokoita. Ja siivonnut illalla vanhan asuntomme. Liisan kanssa jutellessa en luota omaan muistiini pätkääkään, joten näpyttelen melkein kaiken puhumamme läppärille.

Liisa ehdottaa, että aloittaisimme unikoulun viikon päästä perjantaina. Viikossa ehtisimme saada arjen rullaamaan uudessa kodissa, ja mahdollisesti hieman paikattua myös pakkailujen pahentamaa univelkaa. Samalla meillä olisi viikko aikaa tehdä jo asteittaisia muutoksia, kuten totutella uuteen päivärytmiin ja siirtää W:n pinnasänky hieman kauemmas meidän sängystä.

##Näin valmistaudut unikouluun

  • Totuttele uuteen päivärytmiin. Liisa ehdotti meille tarkkaa vuorokausirythmiä, johon kuuluu kolmet päiväunet (vs. ennen nukuimme vain kahdet). Mikään päivä ei mene valmistautumisviikolla täysin ohjeiden mukaan, mutta suunta on ainakin oikea.
  • Tee pinnasängystä hyvä ja turvallinen paikka. W:n sänky nostetaan muutaman metrin päähän meidän parisängystä. Siirtyminen sujuu muitta mutkitta.
  • Tankkaa läheisyyttä päivällä. Annamme pikkumiehelle erityisen paljon huomiota. Suukottelemme kyllä muutenkin jatkuvasti, joten en tiedä tuliko tässä loppupelissä eroa.
  • Lanseeraa oma lohduttava unilelu. Teemme W:lle ostettua uniriepua tutuksi. Pidän Herra Kippinsiksi nimettyä pupua paitani alla, jotta siihen tulisi tuttu turvallinen tuoksu. Kippins myös osallistuu tiiviisti imetyksiimme ja leikkeihimme viikon aikana.

Viikko osoittautuu tärkeäksi myös henkisen valmistautumisen kannalta. Ehdimme parina iltana Patrikin kanssa jutella (ja googlailla) olemmeko todella molemmat sitoutuneet tähän. Kyllä olemme. Helppoa unikoulusta ei varmasti ole, mutta tuloksia pitäisi tulla jo verrattain nopeasti.

 

Palaan tuloksiin ensi viikolla! Unikoulu on ollut nyt siis jo viikon käynnissä ja tuloksia on syntynyt todella nopeasti. :)

Unikonsultointi on saatu blogiyhteistyön puitteissa. Mainittakoon, että olimme päättäneet ottaa Liisan avuksi jo ennen, kuin yhteistyöstä sovimme ja mainitsin ideasta vasta kotikäynnillä.