renovation

Listojen asennus vauhdissa - vk 25

20180622Coterie-01334.jpg

Hirmuisesti taas tapahtunut yhdessä viikossa! Lattialistojen asennus käynnistyi maanantaina ja olin varautunut siihen, että niissä menisi kolme viikkoa ja että jouduttaisiin asumaan ensimmäinen viikko tai parikin sahanpurujen keskellä, mutta nyt saadaankin kaikki pakettiin jo alkuviikosta, jipii! :)

Kolme viikkoa voi kuulostaa käsittämättömän paljolta, sillä normaalistihan asunnon listoittaa päivässä tai parissa. Mutta nämä meidän teetetyt listat ovat pikkuisen järeämpää sarjaa, joten kaikki perinteiset naulaukset voi unohtaa. Korkeutta listoilla on 28 senttiä ja leveyttä 28 millimetriä, joten ne eivät taivu yhtään ja listat pitää kiinnittää seinään kunnon pultein ja massalla. Ja koska mikään seinä eikä lattia ole aivan luotisuora, pitää jokainen lista asetella ja mallailla yksitellen ja tarvittaessa kaventaa oikeasta kohdasta. Lisäksi asunnossa on paljon yli 90-asteisia kulmia… Hidasta tarkkuutta vaativaa käsityötä siis.

Ovilistat odottavat jo valmiina.

Ovilistat odottavat jo valmiina.

Pistorasiat asennetaan listojen läpi (kts. punaiset rasiat).

Pistorasiat asennetaan listojen läpi (kts. punaiset rasiat).

Listat odottamassa vielä kiinnittämistä.

Listat odottamassa vielä kiinnittämistä.

Pieni viive tulee vielä listojen maalaamisesta. Olin tilannut listat valmiiksi maalattuna, mutta joko listat tai ovet oli maalattu nyt eri maalilla kuin viimeksi, sillä ne on häiritsevästi hieman eri sävyä… Viime kerralla sävyt osuivat täydellisesti yksiin, joten annoin aivan samat ohjeet kuin viime remontin yhteydessä, joten oletin että lopputuloskin olisi sama. Mutta ei. Listat ovat nyt selvästi harmaammat / kylmemmät kuin ovet. Ulkopuolinen tuskin edes huomaisi sävyeroja, mutta tiedän, että itseäni jäisi häiritsemään… Joten maanantaina ensimmäinen työ on selvittää oviin sopiva valkoinen listamaali, joka olisi juuri oikeaa sävyä.

Ensi viikolla pitäisi ehtiä vielä myös käsittelemään lattia kolmannen kerran. Se ei kuulemma ole välttämätöntä, mutta parivuotiaan taaperon äitinä haluaisin lattiaan parhaan mahdollisen suojan. Eli kyllä tässä saa laskea tunteja, jotta saadaan asunto vielä asumiskuntoon viikon päästä lauantaiksi!

20180622Coterie-01347.jpg
Etualalla ahkerassa käytössä ollut jiirisaha. 

Etualalla ahkerassa käytössä ollut jiirisaha. 

Asunnossa on todella paljon erilaisia kulmia. Tuovat kivasti luonnotta huoneille, kun ne eivät ole tylsiä suorakulmioita.

Asunnossa on todella paljon erilaisia kulmia. Tuovat kivasti luonnotta huoneille, kun ne eivät ole tylsiä suorakulmioita.

Muuttoakaan emme ole vielä uskaltaneet tilata, sillä olemme vähän toivoneet, jos saisimme jäädä tähän asuntoon vielä esim. viideksi lisäpäiväksi; riippunee ihan löytyykö tähän uudet vuokralaiset viime hetkellä. Kaikki pakkailut ovat vielä tekemättä ja ensi & sitä seuraavalla viikolla on myös parin hallitusmateriaalin tärkeät deadlinet, joten unet tulevat jäämään vähiin. Onneksi on heinäkuussa sitten mahdollisuus ottaa iisimmin ja fiilistellä rauhassa uutta kotia!

Nyt pakkauspuuhiin! Niin ja ihanaa juhannusta! <3

Keittiö asennettu, jipii - vk 24

20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01298.jpg

Tällä viikolla on tapahtunut visuaalisesti paljon. Kitzeniltä tilaamamme loput kiintokalusteet saapuivat varhain maanantaiaamuna, ja heidän luottoasentaja kävi heti hommiin. Olen malttamattomana piipahtanut työmaalla melkein joka päivä – on ollut ihana seurata, miten kaapistot rakentuvat pala palalta. Lopputulos näyttää ihan mielettömän hyvältä! Niin hyvä fiilis tällä hetkellä, kun liki vuoden kestänyt projekti alkaa olla viimein paketissa!

20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01218.jpg

Ensireaktioni keittiöstä oli, että tulipa tästä ihanan iso. Takaseinän kaapisto koostuu kuudesta 60-senttisestä moduulista. Eli se on yhden moduulin leveämpi kuin edeltävä hyvin samankaltainen keittiömme. Myös saareke on noin 60 senttiä pidempi ja noin 30 senttiä leveämpi. Eli loppupelissä ero ei ole kovin suuri, mutta fiilis on ihan erilainen. Tuntuu, että nyt meillä on k-u-n-n-o-n keittiö, jossa on todella tilaa kokkailla ja viettää aikaa yhdessä. Toki myös noin kymmenen senttiä korkeampi huonekorkeus ja huoneen suuri koko ylipäänsä vaikuttavat ilmavan fiiliksen syntymiseen.

Asennus käynnissä :)

Asennus käynnissä :)

Jännitin loppuun saakka miltä valitsemamme harmaa (Tikkurilan pro grey -kartan sävy 1943) näyttää valmiina, ja aloin loppumetreillä jo pohtia tuliko valittua liian tumma sävy. Onneksi sitä ei pystynyt enää muuttamaan, sillä se on ihan täydellinen! Todella vaalea, mutta kuitenkin tarpeeksi tumma, jotta se näyttää harmaalta eikä likaisen valkoiselta. Sävyssä on vähän beigeä mukana, mutta se on ehdottomasti tunnelmaltaan kuitenkin viileän kylmä. Juuri sellainen raikas kuten toivoikin. Kitzeniltä voi siis valita minkä tahansa Tikkurilan värikartan sävyn parin sadan euron lisämaksusta. Pieni lisähinta siitä, että vaihtoehdot ovat melkein rajattomat. :)

20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01284.jpg
20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01288.jpg
20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01290.jpg
20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01291.jpg
20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01293.jpg
20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01296.jpg
20180615Coterie_Keittio_by_Kitzen-01284.jpg

Tasot vielä puuttuvat. Niiden toimittaja kävi eilen ottamassa lopullisia mittoja ja kolmen viikon päästä pitäisi olla kaikki valmista. Pidän teidät vielä jännityksessä mihin päädyin tasomateriaalin suhteen. :)

Suurkiitokset vielä Kitzenin Heinille tätäkin kautta kaikesta sparrauksesta, mikäli satut lomallasi lukemaan! <3

Palataan ensi kerralla makuuhuoneen ja kylpyhuoneen kaapistoihin, jotka nekin tulivat siis samasta paikasta ja ovat jo asennettu :) Leppoisaa vkloppua!

Yhteistyö: Kitzenin kiintokalusteista on saatu hieman alennusta blogiyhteistyötä vastaan.

Timberwisen mosaiikkiparketti on valmis – And we love it! – Viikon 23 remonttikuulumiset

20180615Coterie-01158.jpg

Tervehdys! Kameralla on toinen toistaan ihanampia kuvia viimeiseltä parilta viikolta. Nyt eletään remontin kliimaksia, kun viimeiset suuret visuaaliset elementit valmistuvat yksitellen.

Aloitetaan parketista, jonka asennuksen saimme päätökseen toissa viikolla. Palojen liimaamisessa meni noin kaksi ja puoli viikkoa, eli normaaliin parkettiin verrattuna mosaiikkiparketin asennus käy huomattavasti hitaammin. Ja kalanruotoonkin verrattuna tämä kolmio on noin puolitoista kertaa hitaampi asentaa. Tarkkuutta vaativan asennuksen jälkeen Timberwisen luottoasentaja hioi lattian kevyesti ja teki siihen ensimmäisen pintakäsittelyn Osmo colorin värittömällä mattapintaisella öljyvahalla ja toisen käsittelykerroksen muutaman päivän päästä valkoiseen taitetulla öljyvahalla (käsittääkseni sävy 3040 Kuultava valkoinen; voin vielä tarkistaa, jos joku tarvitsee tarkkoja speksejä; hyvä jäädä itsellenikin muistiin).

20180615Coterie-01162.jpg
20180615Coterie (4 of 5).jpg
Näkymä pääsisäänkäynniltä keittiöön.&nbsp;Btw kuvissa lattia näyttää tummemmalta, kuin mitä se oikeasti on.

Näkymä pääsisäänkäynniltä keittiöön. Btw kuvissa lattia näyttää tummemmalta, kuin mitä se oikeasti on.

Kulku aulasta meidän master bedroomiin.

Kulku aulasta meidän master bedroomiin.

Kurkistus pääovelta master bedroomiin öljyvahan vielä kuivuessa.

Kurkistus pääovelta master bedroomiin öljyvahan vielä kuivuessa.

20180615Coterie-01230.jpg

Tästä Kolmio-parketista näkemäni malliasennukset oli käsitelty täysin sävyttämättömällä öljyvahalla, mutta olen todella tyytyväinen, että valitsin joukkoon hieman myös valkoista. Pintakäsittely nimittäin aina tummentaa puupintaa. Ja lisäksi tammella on ajan myötä taipumus kellertyä hieman, joten valkoisen vivahteen ansiosta sävy pysyy jatkossakin raikkaana. 

Ollaan ihan mielettömän tyytyväisiä lattiaan! En olisi millään malttanut peitellä sitä suojapahvien alle, heh. Palataan vielä viikonloppuna, niin pääsette kurkistamaan myös uusia kiintokalusteita.

20180615Coterie (5 of 5).jpg

Kesäistä viikonloppua!

Yhteistyö: Timberwisen parketista on saatu alennusta kuvamateriaalia vastaan.